
Ensin oli ajatus haaveesta
Haaveeni ja ajatukseni, että haluan perustaa oman blogini. Ajatuksella, että kirjoittelen tarinoita. Tykkään ns. vapaasta kirjoittamisesta. Olen käynyt mm. intuitiivisen kirjoittamisesta ja luovan kirjoittamisen kursseja.
Lisäksi tykkään liikkua luonnossa paljon ja rakastan kaikkea kaunista ja sydämellistä kuten kotia, kotipuutarhaa ja kotiseutua. Myös reissailu kotimaassa etenkin on mukavaa ja pääsee tutustumaan eri paikkoihin ja myös luontoon. Lisäksi pidän tärkeänä myös sitä, että voi hyvin eli on hyvä olla. Haluan olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa ja rakastan palvella ihmisiä. Oma blogini voisi olla kiva lisä tämän kaiken kanssa.

Blogin synnyttäminen on vienyt aikaa
Olen odottanut itseltäni sitä niin sanottua sopivaa ajoitusta, koska se tuntuu vievän mukanaan. Nyt on se aika. Se tunne minussa, että haluan tehdä tämän.
Joulu 2020 blogini teko sai alkumetrit vai saiko sittenkään
Tuli joulu ja matkustaminen synnyinseudulle Savoon äidin luokse jäi tällä kertaa toteutumatta. Sisälläni oli tunne, että jouluna se on mahdollista tapahtua, kun minulla on aikaa. Alan perustamaan blogini. Tulin töistä 22.12. iltapäivällä ja tunsin sisälläni suurta pettymystä. Eikö se olekaan se oikea aika? Olen väsynyt. Leijuin väsymyksen tunteessani ja pettymyksessäni.
Uskalla olla rohkea ja omannäköinen
Seuraavana päivänä päätin ensijärkytyksestäni selvittyä, että alan kuuntelemaan äänikirjaa ja kuuntelen sen loppuun saakka. Kirja oli 15 tuntia kestävä ja kuuntelin sitä kolmena iltana. Lepäilin siinä samalla sohvalla. Harvoin lepäilen sohvalla, vaan yleensä istun tietokoneen ääressä tai kirjoittelen. Kirja päättyi kolmantena iltana siihen, että uskalla olla rohkea ja omannäköinen. Sitten tapahtui ihmeitä ja huomasin, että väsymykseni oli tipotiessään.
On normaalia olla välillä väsynyt ja hyväksyä myös, että me tarvitsemme lepoa.

Mitä on hyvän blogin perustaminen?
Kohta olin hamuamassa tietoja netistä, että mitä on hyvä blogin perustaminen. Löysin tämän kyseisen linkin: “Blogin perustaminen – Näin aloitat menestyvän blogin v. 2020 – Mikael Jukarainen”. Luin artikkelin ja pohdin blogini perustamista ensi kertaa tosissani. Päässäni alkoi raksuttaa, että mitä aiheita otan blogiini ja mikä on sen sanoma. Sain alitajustani viestin, että se kertoo puhtaasti Päivistä ja Päivin elämästä eli ns. lifestyle-tyyli on blogissani. Joka hehkuu ja näyttää Päiviltä.
Mikä olisi blogille sopiva nimi?
Seuraava askeleeni oli, että mikä blogille nimeksi. Oli tunne siitä, että en halua perinteisesti käyttää omaa nimeäni blogin nimenä. Vaan se voisi olla kyllä jotakin muutakin. Siihen se sitten tyssäsi seuraavaksi eli ei mitään ajatuksia blogin nimestä. Laitoin ns. ”hätähuudon” Facebook-sivustolle ja pyysin kavereilta apua. Löytyisiköhän sieltä nimi blogilleni ja olisin suunnattoman kiitollinen, jos näin tulisi käymään. Sieltä alkoikin tulla mukavasti nimiehdotuksia. Sain myös rohkeutta siitä, että blogini on tervetullut. Se antoi minulle voimia ja valoa, että jatkan eteenpäin. Nyt on sen aika.
Tähän haluan laittaa viestini, kuinka tietoja pyysin Facebookissa kavereilta. Elettiin silloin tapaninpäivää 2020.
”Hyvää tapaninpäivää. Haluaisin vinkkejä teiltä. Mikä olisi hyvä blogini nimi? Olisin iloinen saadessani ehdotuksia ja ajatuksia nimestä. Olen nyt perustamassa blogiani, mutta olen nimen kanssa jumissa.”
Lupailin arpoa nimiehdotuksen lähettäneiden kesken jotakin kivaa. Sen tulen tekemään vielä.
Blogini tyyli tulee olemaan lifestyle omin maustein
Kerroin Facebookissa, että blogini tulee pitämään yllään tarinoita elämästä tästä hetkestä ja jotakin menneestä. Lisäksi se sisältää vinkkejä ja oivalluksia. Vastoinkäymisten voittaminen vahvuudeksi ja viisaudeksi. Blogini pitää sisällään myös retkitarinoita, luontoelämyksiä, hyvinvointiin liittyviä juttuja ja kodin tarinoita. Kerroin, että blogini on ns. lifestyle, että en halua rajata vaan tiettyyn aiheeseen. Vaan haluan asioita, jotka kuuluvat elämääni etenkin vapaa-ajallani. Haluan, että turhat rajoitteet ja kaavat eivät sotke blogiani.

Odotukseni blogiltani
Haluan, että blogistani tulen mielenkiintoinen ja houkutteleva palata aina uudestaan tarinoiden äärelle. Blogini tulee pitämään yllään myös valokuvia, koska tykkään kuvaamisesta. Järjestelmäkamerani ja vähintään iPhone-puhelimeni kulkee mukana, jotta sopivien kuvauskohteiden tullessa voi ottaa kuvia.”
Mielenkiintoisia nimiehdotuksia saapuu
“Snorkkeli – Aina löytyy joku snorkkeli, minkä avulla selvitä pois haastavista tilanteista. Joo, ehkei sovi nyt tähän tarkoitukseen. Yritän ajatella, että aina joku apu löytyy, vaikka vain se oivallus. Joskus huonot hetket on historiaa.”
“Tuossa lenkillä putkahti nimiehdotus mieleen esim. Sananjalka, kun olet luontoihminen. Toivottavasti blogisi saa siivet.”
“Jokin positiivisuutta kuvaava ei liian rajoittava sana elämän ilo ja kauneus.”
“Hei Päivi, Heitän ilmaan sinulle blogi nimiehdotuksen. Päivin polku/Päivin polut.”
“Tuli mieleen nimeksi joku perhonen, esim. neitoperhonen tai sinisiipi ja mitä näitä perhosen nimiä nyt onkaan. Se liittyisi luontoon…”
Kiitos näistä nimistä ja ei todellakaan huonoja nimiä. Kuvastavat hyvin minua.
Ajatukset kirkastuvat
Jäin pohtimaan nimiä ja halusin, että olisi aika käydä haukkaamassa vähän happea ja ulkoilla. Usein ajatukset kirkastuvat, kun ne saavat polttoainetta eli raikasta ilmaa. Näinpä päätin kysyä avopuolisoani Jania mukaan. Laadin strategian siihen, että kuinka kysyn häntä mukaan.
Tässä välissä jo aktiivisena Facebook kirjoittelijana. Laitoin viestiä Facebook kavereilleni.
”Kivaa. Sain neuvoteltua kotona meille tauon päivälle täällä. Lähdemme pienelle luontoretkelle. Strategiani oli retkelle lähtemiseen kaksi vaihtoehtoa. Tarjosin lähempää retkikohdetta ja vähän kauempana olevaa retkikohdetta tai jopa molempia. Näin esitin asiani Janille. Valituksi tuli lähempi retkikohde Ilmajoelle pienimuotoiselle elämyspolulle. Se sijaitsee Etelä-Pohjanmaan opiston ympäristössä.”

Lyhyt retki oli ihan antoisa
Kun palasimme pois retkeltä. Niin olin jo paluumatkalla autossa täydessä flow-tilassa eli elementissäni.
Olin hyvin innostunut, rentoutunut ja vapautunut.
Silloin ne koetaan yleensä parhaat hetket etenkin uusien asioiden luomisessa. Jani nauroi minulle autossa. Kuuluma jo hersyttelin oikein sormea. Olin niin innostunut.
- Kerroin hänelle, että haluan perustaa blogin.
- Seuraavaksi puhuin jo glögistä, että eikö ollut muuten se Annin marjatarhan glögi höyryävänä hyvää nauttia luonnon helmassa.
- Kohta jutut lensi jo Köpissä eli unelmassa saada joku päivä vielä Köpi-koira.
= Viimein jo sormia hersytellen puhuin blögistä.
Jani naurahti, että älä enää ota. Nyt sillä on jo yhtälö valmis eli blogi + glögi + köpi = blögi.
Tuumasi, että saanko minäkin osallistua siihen arvontaan ja ehdotan blogille nimeä.
Ehdotus blogin nimeksi oli Päpin blögi
Jani muisti toisen veljeni antaman lempinimen minulle lapsena eli Päpi. Se onkin ainut minulle annettu lempinimi. Minusta se on kyllä persoonallinen nimi ja iloinen ja lämpöinen. Kun yhdistää tuon ”mixin”. Voisi olla tämäkin aika hauska blogin nimi eli Päpin blögi. Mitä tuumaatte tästä nimestä?
Facebookissa kaverini saivat tietää ensimmäisenä tulevan blogini nimen
Kun palasimme retkeltä laitoin viestiä Facebookiin, että minullapa on ihan uutisia. Blogini nimi syntyi siellä luontoretkellä. Olen kiitollinen niistä teidän antamistanne nimistä myös ja tulen niitäkin käyttämään valikossa.
- Sananjalka kuvaa luontoyhteyttäni ja luontorakkauttani
- Sinisiipi kertoo hyvä olon teemoja
- Snorkkeli kurkistaakin retkeilyn ja reissailun merkeissä
Blogin nimi on annettu ja lisäksi valikoista kolme S-kirjainta muodosti selkeyttä.
Kaverieni kommentteja Facebookissa nimivalinnasta Päpin blögi
- Kuulostaa hyvälle
- Loistavaa, erottuva
- Toi on hyvä.
Näinpä nimi oli nyt päätetty ja se on Päpin blögi.
Seuraava päivitys Facebook-kavereilleni olikin näin:
Hyvää huomenta ja sunnuntaita. Miten menee?
”Mä täällä kotkan laella liitelen ja katselen perspektiivistä. Kaartelen ja leijailen. Pohdin hyvinkin tarkkaan, että kuinka laskeudun perhosen lailla kukille ja tarjoilen maistiaisia Päpin blögistä (blogistani) lempeydellä, rakkaudella ja valolla. Käytän taustalla liiketalouden oppiani hyödyksi ja opiskelen uutta samalla. Siirrän ajatukseni teksteiksi ja kuviksi. Aluksi pohjustan itselleni strategian ym. Kun saan joku päivä blogin alustan toimimaan. Niin alan sitten viedä käytänteeseen ja sitten joku päivä se putkahtaa maailmalle. Tiukkaa aikataulua ei ole, mutta uskoisin, että jos teknisesti saan jutun kasaan. Niin ehkäpä loppiaisen tienoilla.”
Seuraavaksi Facebook päivitykseni kertoi näin:
”Hyvää huomenta ja maanantaita. Täynnä toivoa kohti vuodenloppua. Ai, että minulla syyhyää kädet siihen blogiin.

Yksi S-aihepiiri sinne tuli nimittäin Sydänkoto
”Kertoo rakkaudesta kotiin ja kotiseutuun. Runko alkaa olla kasassa. Strategia on selvä. Tarinoita ja kirjoituksia pursuaa ovista ja ikkunoista. Kaapit niitä on jo pullollaan. Kun laitan pöydälle kirjoitetut vihkoni kymmeneltä vuodelta. Uuttakin on todella paljon mielessä. Palaillaan.”
Domain-nimi saapui ja webhotellipalvelut oli kunnossa
Luettuani eri ajatuksia blogin domain-nimestä ja siitä, että käyttääkö omaa nimeä vai esim. ilmaista jotakin blogspot-palvelua. Tulin siihen päätöksen, että haluan oman domain-nimen. Se saapuikin nopeasti- Tilasin palvelut Xetnet yrityksestä. Palvelu on kaikkiaan vain muutamia euroja kuukaudessa. Näin oli domain-nimi www.päpinblögi.fi käytössä. Sain heidän kauttansa myös esiasennettuna WordPressin käyttöön, joka nopeutti mukavasti aloittamista.
Alkoi aika opiskella WordPressin käyttöä
Elettiin tiistai-iltaa 29.12. Opiskelin itseohjautuvasti WordPressin käyttöä. Onneksi nykypäivänä on saatavana ilmaisia YouTube–videoita asioista hyvinkin tiiviissä muodossa. Ei tarvitse istua pulpetissa enää tunteja. Pientä säätöä oli sen aluksi, mutta kyllä se siitä eteni. Ainahan uusia ohjelmien käytössä on omat haasteensa, vaikka kuinka olisi käyttänyt aiemmin eri ohjelmia. Asia kuin asia onnistuu aina, kun on mukana kiinnostus.
WordPressin käyttö pääsi vauhtiin
Teeman valitseminen osoittautui kaikista haastavimmaksi ohjelmassa. Mallit olivat sellaisia amerikkalaisia tyylisiä ja kuinka ne sitten saisi soveltumaan omaan blogityylini parhaalla mahdollisella tavalla. Yksi joukosta löytyi, joka vaikutti omiin silmiini selkeältä ja raikkaalta. Ei liikaa mitään ylimääräistä. Toinen asia, joka sai minut jopa naurahtamaan. Nimittäin ilmestyi yläpalkkiin ostoskoripalvelu, jota en hoksannut aluksi, että mistä se poistetaan pois. Sitten mietin sitä teemaa ja niitä lisäosia. Siellähän voikin olla nimittäin verkkokauppa mahdollisuus asennettuna. Näinhän se olikin, kun sen poistin käytöstä. Niin poistui myös ostoskori yläpalkista. Pääsin jatkamaan matkaa.
Vuosi vaihtui uudeksi 2021 ja ajatukseni virtasivat blogissani
Vuosi 2020 lähestyi loppuaan ja oli 31.12.2020. Ajatuksina virtasi, että blogini on perusteilla ja luo uutta sisältöä elämääni, jossa voin luovuuttani hyödyntäen olla se Päpi lempinimeltään. Se kauniisti ja vapaasti soliseva puro voi tuoda paljon kaikkea uutta ja ennenkokematontakin elämääni. Näillä ajatuksilla kohti vuotta 2021 matkasin.
Vuoden 2021 ensimmäinen biisi – Maailma on ihmeellinen ”Avara luonto”
Kun vuosi 2021 vaihtui olin jo ensimmäisen biisin vuoro soittaa. Kuuntelen paljon musiikkia ja olen sitä kuunnellut aina. Lapsuudessani soi metsäradio vanhemmilla, kun minä taas jytäsin nuorisomusiikin parissa yläkerran vintillä. Aikuisiälläni olen kuunnellut paljon Iskelmä-musiikkia ja ammennan sieltä voimavarojani. Tulen käyttämään myös biisejä blogikirjoituksieni lomassa. Se biisi, joka soi ensimmäisenä vuoden alussa oli tosiaankin. Maailma on ihmeellinen ja minä tunnen kuvina sen eli ”Avara luonto – Anssi Kelan esittämänä” Anssi Kela – Avara Luonto – YouTube.
Valokuvakirjat luonto- ja kukkarakkaudesta blogin tueksi
Biisin soidessa aloin tekemään luontorakkaudestani valokuvakirjaa. Toisena päivänä tein valokuvakirjan myös kukkarakkaudestani. Ne lähtivät painoon. Tulen ne myös julkaisemaan blogissani.
Sydänkoto ja sen rakkaus näkyy blogissani
Painoon lähtee myös muutamia canvas-tauluja Posion matkoilta kesältä ja syksyltä. Ne sijoittuvat Sydänkodolle eli kotipihan kodalle, joka valmistui syksyllä 2020. Rakastan kotia ja kotipihaa. Sen ympärille on rakentunut kaikkea kivaa ja tulee rakentumaankin vielä. Toivon, että tuo tunnelma tulee välittymään blogissani. Tuolla kodallapa sitä tulee hörpittyä sitten sitä lämmintä höyryävää glögiä eli ns. Päpin blögiä.

Päpin puutonttu kuuluu osana blogiani
Kuvissa on puutonttu, jonka veljeni teki minulle lahjaksi tänä syksynä. Olen sitä kuljettanut mukanani kodalla ja luonnossa ja muuten se on keittiön pöydällä muistuttamassa Päpistä ja Päpin luontorakkaudesta. Toinen asia, joka kuuluu ytimenä myös, blogini on Päpin uniikkirumpu. Sen tarinan tulen teille kertomaan toisissa postauksissani.

Tervetuloa lämpimästi tänne höyryävälle Päpin blögille
Toivotan teidät sydämelliset tervetulleeksi Päpin blögin äärelle. Toivotan teille antoisia lukuhetkiä blogini parissa. Olen hyvin kiitollinen, jos haluatte jakaa blogini linkkiä kavereillenne ja kaikille asiasta kiinnostuneille. Haluan olla niin työssäni kuin vapaa-ajallanikin asiakaspalvelija. Palvelen parhaalla mahdollisella tavallani teitä.

Kerron mielen tarinoita, oivalluksia, vinkkejä ja elämyksiä aidosta elämästäni. Olen todella onnellinen, jos te koette rentoutuvanne ja nautitte lukuhetkistä. Olen iloinen myös siitä, jos kirjoitukset herättävät ajatuksia ja saatte niistä jopa jotakin vinkkejä ja ideoita. Haluan olla kanssanne vuorovaikutuksessa ja kuulen mielelläni teiltä kommentteja blogistani ja kirjoituksistani. Voimme jakaa yhdessä ajatuksia. Näin teemme yhä parempaa maailmaa, jossa on hyvä elää ja olla.
PS: Seuraavaksi ilmestyy artikkeli Päpin tarinat lähipäivinä, joka kertoo Päpistä. Kuka on Päpi?
Jatkossa tulen julkaisemaan noin kerran viikossa tarinoita tänne.
Rakkaudella Päpi
[…] tarina yhdistyen luontoyhteyteeni.” ja Päpin blögin synnyn tarinaa pääset lukemaan täältä, johon tuo puinen Päpi-tonttu liittyy oleellisesti. Ehkäpä näiden yhdistelmänä muodostuu […]