Kuka on Päpi?

Päpi on tämän blogin luoja, kirjoittaja ja kuvittaja. Päpi on lempinimi sanasta Päivi. Lempinimeni antoi veljeni, kun olin lapsi. Muita lempinimiä minulla ei ole ollutkaan. Minua on aina kutsuttu Päiviksi. Päpi on ollut ns. piilossa. Näen, että Päpin on sopiva aika tulla nyt esiin. Se on se Päivin sisin, kuka olen.

Tarinaa lapsuudesta tähän päivään

Tulen kertomaan tässä lyhyesti tarinaa lapsuudesta tähän päivään. Voitte aistia artikkelia lukiessanne, kuinka samanlaisena Päivi eli lempinimeltään Päpi on pysynyt vuosien saatossa. Toki elämäntilanteet ovat vaihdelleet ja vuosien painoarvot ovat olleet erilaiset. Se sisin siellä on ollut läsnä, vaikka välillä ollutkin osittain vähän piilossa.

”On sanonta, että ihminen muuttuu iän myötä. En ole siitä omalla kohdallani ihan samaa mieltä.”

Kaikilla meillä on ”sisäinen lapsi”

On vain tullut vuosien lisää ja elämänkokemusta karttunut monista asioista. Se Päpin sisin on yhtä edelleen. Se vain se ”sisäinen lapsi” tarvitsee nyt vähän vain keveyttä. Tätä toivon kaikille muillekin, että annatte tilaa omalle sisäiselle lapsellenne. Sen, kun saa viritettyä värähtelemään. Niin jaksaminen ja voimavarat kasvavat huomattavasti. Ei ole hömppää olla oma itsensä ja ennen kaikkea myöntää se itselleen ja tuntea itselleen sopivat rajat.

Onko kaikessa hyvä olla suomalainen sisu?

Suomalainen sisu on tärkeää ja antaa pitkäjännitteisyyttä mennä eteenpäin. Sitä omalla kohdallakin on ollut ja tullut käytettyä paljon. Siinä on myös se puoli, että ei pysty armahtamaan itseään, vaan voi olla liian ankara itselleen. Moni kaunis asia, josta unelmoi voi jäädä toteutumatta. Elämämme ns. työkeskeisessä maailmassa, joka näyttelee suurta roolia. Se muotti, että millainen tulisi olla. Onko tilaa luovuudelle?

Toiminko omien elämäarvojen mukaisesti?

Elämänarvot, joita arvostaa. Niin on hyvä kysyä välillä itseltään. Toiminko omien elämänarvojen mukaisesti? Mikäli näin ei ole, niin voimme alkaa voida huonosti. Oravanpyörä on valmis. Saattaa hyvinkin tulla uupumista, tyytymättömyyttä ja lopulta siitä seurauksena on myös todellisia sairauksia.

Päpi tykkää pohtia asioita. Nyt tuntuu ihan hyvälle jakaa myös näitä ajatuksia kanssanne. Tämän pienen alustuksen myötä matkaamme aluksi Päpin lapsuuteen.

Lapsuus ja sukujuuret

Synnyin Savossa alkukesänlapseksi. Perheessä, jossa isäni sukujuuret juonti Karjalaan. Hän oli sieltä tullut evakkona perheensä kanssa ensin Etelä-Pohjanmaalle ja sieltä sitten Savoon. Isäni on jo edesmennyt. Äitini elää Savossa. Äitini on savolainen ja hänen synnyinseutuansa on Runnin maisemat.

Runni tunnettu jo Mannerheimin ajoilta saakka

Kasvoin pienessä kylässä nimeltä Runni, joka sijaitsee Iisalmessa. Runni on tunnettu jo Mannerheimin ajoilta. Poiminta: https://naytelmat.fi/p/mannerheim-runnilla.

”Kesällä 1919 nuori Mannerheim matkustaa yhdessä sisarensa Sophien kanssa Runnin kylpylälle, Savon sydämeen. Presidentinvaalit ovat panneet koko pääkaupungin sekaisin ja valtionhoitaja tuntee tarvitsevansa hetken lepoa. Mannerheimin vanavedessä Runnille rientää omine iloineen ja suruineen myös Suomen kulttuurikerma aina Eino Leinosta L. Onervaan ja Leevi Madetojasta Juhani Ahoon.”’

Runnin kylpylä ja ihmelähde

Runnilla sijaitsee edelleen kylpylä ja se ihmelähde ” Vesihän maistuu vähän mutaisen rautaiselle. Lisää ihmelähteestä voit lukea täältä:

Ihmelähde | Tervetuloa ilon lähteille Spa Hotel Runniin!.

Kyllähän sitä lapsena tuli käytyä joskus hörppimässä ihmevettä. Veriarvot on olleet terästä. Joskus mittauksissa sanottiin, että mikäli olisin urheilija, niin joutuisin veriarvojeni kanssa syyniin. Ei minusta urheilijaa ole tullut, vaikka urheilijoita olen arvostanut lapsesta saakka.

Ensimmäinen ihastukseni teinityttönä

Ensimmäinen ihastukseni oli nimittäin Matti Nykänen. Tuo nuori mäkikotka liiteli Oslon sumusta voittajaksi. Hän liiteli myös sydämeeni. Samaisena talvena kävin ihan livenä Mattia moikkaamassa Puijon mäkimontussa. Pakko myöntää, että nuoren mäkikotkan ääntä, hymyä poskissa ja sitä herkkyyttä en voi koskaan unohtaa.

Samaisena kesänä halusin lemmikin ja niinpä kotipihassa oli kesän kaverina varis. Arvatkaapa, kuka tämä liitelijä oli nimeltään. No, Mattihan siitä tuli. Matti eleli kesän kaverinani. Aina, kun nykyäänkin kuulen variksen äänen. Se tuo viestejä jostakin kaukaa. Tunne sydämessä sykähtää ja tunnen sisälläni teinitytön värähdykset. Sieltäkö sitä lennetään?

Mannerheimiä ei näkynyt lapsuudessani enää

Ei tuo Mannerheim näkynyt enää lapsuudessani, mutta äitini työskenteli kylpylällä kuitenkin uransa. Olin usein lapsena mukana siellä etenkin kesäisin. Lepettelin siellä käytävillä mennä ja istahdin aina sohville juttumaan mielestäni mummoja. Tai ainakin ne minusta silloin tuntuivat mummoilta. Äitini sanoi kyllä, että siellä oli ainakin osa ns. äitileirejä. Ei ne tainnut olla kaikki edes ikäihmisiä. Mukava lämminhenkinen ja kodikas hotelli oli heidän lomailla siellä. Runnin maisemissa on myös se riippusilta ja Neulatammen erikoiset kuohut, joissa moni heistä kävi vilvoittautumassa.

Lapsuuteni kuului mieleenpainuvia hetkiä

Mieleenpainuvaa on ollut mm. kahden hierojanaisen töihin tuleminen Runnin hotellille Vakka-Suomesta. Tuli tehtyä heidän kanssa pyöräily- ja kävelyretkiä. Toisen kanssa heistä aina paistattelimme kesäpäivää hotellin katolla.

Toinen heistä yritti opettaa minua myös uimaan, mutta sitä en oppinut. Enkä osaa vieläkään uida. Olen elänyt järvien varrella suuren osan elämästäni, mutta uimataitoani se ei ole tuonut minulle. Ehkä vielä joku päivä käyn kokeilemassa, josko sitä vielä oppisi. Suurin ongelmani uinnissa on ollut se, että hengitän niin pinnallisesti ja pysäytän hengitykseni, kun menen veteen. Eihän sitä jaksa pysyä pinnalla silloin. Kenties joskus ymmärrän, että mitä on uida. Pitäähän niitä haaveita ja haasteita olla elämässä.

Hengitystekniikka ja syvä hengitys avuksi

Olen viime aikoina opetellut paljon tuota hengitystekniikkaa ja syvä hengitystä. En pitäisi ihmeenä, vaikka uiminen onnistuisikin helpommin. Minulla on rakenteelliset ahtaat hengitystiet, jotka todettiin aikuisena. Se voi olla osa syy tähän kaikkeen. Tulen näistä kertomaan myöhemmin. Toki minua tingittiin aika tavalla lapsena pelottelemaan monistakin asioista. Esimerkiksi, että veteen ei saa mennä.

Iltatähtenä eläminen

Minua pidettiin kotona kuin kukkaa kämmenellä. Olinhan perheessä kotona asuva ainut lapsi. Sisarukseni olivat muuttaneet kotoa pois jo, kun olin vauvaikäinen. Synnyin ns. iltatähdeksi. Varttuessani aloin viihtyä myös paljon yksin kotona ja lähiseudulla. Kävin luonnossa liikkumassa ja pyöräilin paljon.

Lapsuuteni ja nuoruuteni meni luonnon helmassa

Kävin kalastamassa kissalle Kiurujoella kaloja. Hyökkäilin perhoshaavin kanssa pitkin ahoja menemään. Syöksyin aika usein myös ruokapöydästä niitä haavistamaan. Perhosista kaikista mieluisin haavistettava oli tietty ritariperhonen ja myös sudenkorentoja oli ihan helppo pyydystää. Ihailin mm. satuja. Lumikki ja seitsemän kääpiöitä oli suosikkejani.

Lisäksi tykkäsin seurata lapsena Pikku Heidiä, Tarzania sekä Lassieta. Kirjoista luin mielellään Viisikko-kirjoja. Myös Peppi Pitkätossu ja Vaahteranmäen Eemeli olivat suosikkihahmojani. Näitä lapsuuteni ja nuoruuteni kesiä kaipaan välillä ja sitä vapautta ennen työelämän alkuani, joka alkoi aikanaan kesätöillä.

Lapsena tykkäsin hiihdellä myös umpihangessa talvella Mikko-kissan kanssa, joka oli muuten tyttökissa. Eihän maaseudulla ollut valmiita latuja käyttää siihen aikaan. Tämä Mikko-kissa pyöräytti naapurin kuopankatolle kaksi pentuakin. Ai, Mikko-kissa. Joo, se nimi tuli yhdestä toisesta ihastuksestani yläasteaikoihin taisi olla. Hän oli vain niin söpö urheilijapoika. Johon en kyllä koskaan varsinaisesti tutustunut, vaan ihailin salaa.

Yksinäinen kisailija

Heitin kesäisin tikkaa yksinään useita tunteja. Heitin aluksi 1–10 ja 10–1. Lisäksi otin mittelöitä itseni kanssa heittää viidestä metristä ja kymmenestä metristä. Lapsuuttani ja nuoruuttani värittikin paljon viihtyminen itseni kanssa ja haastoin itseäni, milloin milläkin asialla. Viihdyin myös lattialla paljon ja istuin jalat ristissä. Istun muuten nytkin, kun tätä tarinaa kirjoittelen teille.

Mitä tein lattialla? Minulla oli usein sakset, lehtiä, kyniä, liimaa ja pahvilaatikoita. Leikkelin ja liimasin tein koteja pahvilaatikoihin. Lisäksi minulla oli kouluaikoina ja myös vielä aikuisiässäni aika pitkälle asti kirjeystäviä ulkomailta.

Kirjeystävyydet jäivät vasta, kun poika syntyi ja alkoi ns. ruuhkavuodet. Näin kotoani muutettua usein unia, että juoksen postilaatikolle. Laatikko on täynnä tulleita kirjeitä minulle. Lapsuuskotinihan myytiin myöhemmin, kun isä ja äiti muutti kaupunkiin asumaan ikäihmisten vuosiaan.

Rakkaudesta kotiin

Talvet oli Savossa oikein kauniita ja runsas lumisia. Tykkäsinkin touhuta hiihtämisen lisäksi myös lumihangessa. Tein lapiolla aina kodin ja sinne erilaisia huoneita. Minulle ei ollut luontevaa tehdä linnaa vaan koti.

Tämä kotiyhteys ja kodin lämpö on teemani myös blogissani. Minulle on tärkeää koti ja sen turva ja lämpö. Olen ns. koti-ihminen. Nykypäivänä teen paljon kaikkia asioita kotona ja viihdyn kodissa ja kotipuutarhassa.

Kotiseuturakas

Olen myös kotiseuturakas. Siellä, missä on kotini, on myös sydämeni. En tule koskaan unohtamaan lapsuusmaisemiani. Olen niistä kiitollinen läpielämän, että sain kasvaa siellä luonnon helmassa. Olen tyytyväinen lapsuuteni edelleenkin. En kaivannut mitään muuta kuin, mitä oli ympärilläni. Myös menneet aikuisvuosien kotiseutumaisemat pysyvät ikuisesti minulla mielessäni ja olen kiitollinen niistäkin vuosista.

Kasvu aikuiseksi ja muutto kaupunkiin

Vartuin ja kävin kouluni ja muutin pois kotoa Iisalmen keskustan asutusalueelle opiskelun jälkeisen työni myötä. Rakastuin viimeisenä opintovuotenani. Muutimme yhteen asumaan kerrostaloon. Otimme kissan nimeltä Pörri, joka oli meidän elämässämme 10 vuotta.

Paluu maaseudulle elämään ja asumaan

Emme viihtyneet kaupungissa vaan mieheni käytyä armeijan muutimme maaseudulle. Ostimme kunnostettavan rintamiestalon kaupungista n. 12 kilometriä, joka sijaitsi kuitenkin hyvien kulkuyhteyksien varrella. Minulla ei ollut silloin vielä ajokorttia. Vaan hommasin sen vasta myöhemmin.

Työkuvioni alkoivat olla ympäri Savoa. Alani työtilanteet olivat haastavia ja minulla oli lukuisia määräaikaisia työsuhteita, mutta aina olin arjet töissä. Uusi ovi aukesi aina, kun entinen oli päättymässä. Etäisyydet saada työpaikkoja olivat välillä pitkiä. Kulkeminen useisiin paikkoihin oli vain mahdollista omalla autolla.

Rintamamiestaloelämää

Työtä oli paljon ja kotia piti kunnostaa ja myös oma puutarha oli tärkeä meille. Siellä kasvoi perunoita, porkkanoita, marjapensaita ja oma kasvihuone. Puutarha on ollut minulle tärkeä asia jo lapsuudestani, kun kotona kasvatettiin paljon ravintoa itse ja käytiin marjastamassa, sienestämässä ja kalastamassa ravintoa. Näillä retkillä olin lukuisia kertoja myös mukana. Muistan ne vesakot, kun vaellettiin menemään marjaan pitkiä matkoja jalan. Isän kanssa kävimme myös kalastamassa järvellä ja ongella oli tosi mukava käydä.

Paitsi silloin, kun nousi raju ukkosilma ja pelkäsin, että selviämmekö rantaan ja kotiin ennen rajua ilmaa. Lapsuudessani oli rajuja ukkosilmoja, joita jopa vanhempani pelkäsivät. Saatoimme istua yhdessä käpertyneinä kumikengät jalassa keskellä tupaa. Laskin aina sekunteja, että milloin menee pidempään laskiessa. Se tiesi, että ukkonen oli voitettu. Sitten tuli vielä toinen pilvi ja kolmas pilvi olikin usein jo vaimeampi. Kun mentiin kohti syksyä niin elosalamat eivät iskeneet maahan niin. Se ei ollut enää niin pelottavaa. Yhden kerran se iski myös rintamiestalossamme asuessa ihan kodin sähköpylvääseen ja rikkoi joitakin laitteita mm. tietokoneen. Ei onneksi kotiamme.

Puutarhaharrastus sai uusia piirteitä

Vuosien myötä puutarhaharrastus toi uusia piirteitä. Tuo ostamme koti maalla eli rintamiestalon piha sai uudistusta ja vähensimme kasvien ym. kasvatusta. Aloin kiinnostua ns. koristepuutarhan tekemisestä ja rakensin kotipihan uusiksi. Sinne tuli omenapuita, perennoja, ruusuja, pensaita ym. Parhaimmillaan n. 1500 neliön pihassamme oli 400 erilaista lajia kasvamassa. Näistä kaikista on minulla valokuvat ja joskus pidin myös kotisivuja kotipuutarhasta. Liityin noihin aikoihin myös puutarhaseuran toimintaan mukaan.

Aktiivinen yhdistystoiminta tuli elämääni

Puutarhaseuran lisäksi olin aktiivinen monissa muissakin yhdistyksissä kuten kyläyhdistyksessä. Järjestimme erilaisia retkiä, tapahtumia ja toimintaa. Toimin aktiivisena niiden järjestäjänä yli 10 vuotta. Jatkoin myös noina vuosina opintojani ja opiskelin 2000-luvulla kolme tutkintoa, joista amk-tutkinto oli tärkein. Tein opinnäytetyöni rakkaan edesmenneen ystäväni kanssa paikalliselle kyläyhdistykselle.

Poika kasvoi mukana harrasteissa

Siinä vaiheessa jo perheeseen kuului rakas poikamme. Hän oli tuolloin 9-vuotias. Ko. opintojeni aikana hän kulki mukanani paljon toiminnoissa ja järjestimme myös lapsille kylällä toimintaa mm. 4H-kerho saatiin toimimaan ja erilaisia kokkikursseja oli myös lapsille tarjolla. Poika kiinnostui myös urheilusta. Hän aloitti jalkapallon pelaamisen seuratoiminnassa ja olikin siinä lukuisia vuosia mukana. Arki pyöri ja kävimme töissä, hoidimme kotia ja harrastuksia oli paljon.

Elämää ruuhkavuosissa

Elimme elämämme ns. ruuhkavuosia. Luonnossa liikkuminen jatkui edelleen. Meillä oli Tessu-koira 11 vuotta, joka oli myös pojan paras kaveri kotona koulupäivien jälkeen. Tessu pelasi taitavasti pojan kanssa jalkapalloa. Tessu oli ihana koira.

Ennen Tessua minulla oli koirista vähän kriittinen suhtautuminen. Ne hyppivät vasten ja kuolaavat jne., mutta Tessu osoitti toista. Hän oli hyvin sydämellinen ja rakas koira. Tessun rotu oli Cavalies King Charlesin spanieli. Tessu haettiin Kempeleestä meidän perheeseemme. Kävin lukuisia kertoja lenkillä Tessun kanssa metsäpoluilla. Tessu oli hyvä tukipilari niin minulle kuin pojallenikin. Rakkaudella muistaen. Tessu nukkui ikiuneen syksyllä 2013 Savossa.

Luontoyhteyteni säilyi työkeskeisen elämän ympärillä

Luontoyhteyteni säilyi edelleen, vaikka ajat olivatkin hektisiä kaikkiaan. Työpaikkani välillä vaihtuivat, kun alueella oli vaikea saada vakituisia työpaikkoja ja otin vastaan kaikki sopivat määräaikaiset työpestit ja kaksi oli myös vakituista työpaikkaa. Toinen työ loppui, kun ko. työpaikka lopetti toimintansa.

Silloin lähdin opiskelemaan lisätutkintoja ja varmistin asemiani työelämässä jatkossa. Sain uusia määräaikaisia työpestejä. V. 2011 sain toisen vakituisen työpestin, josta ensimmäistä kertaa elämässäni irtisanouduin itse työstäni. Muutto Etelä-Pohjanmaalle tuli v. 2016 vuoden alussa.

Poika kasvoi nuoreksi mieheksi ja muutti kotoa syksyllä 2012

Poika varttui nuoreksi mieheksi. Hän muutti pois kotoa ja lähti opiskelemaan ja työn perään Etelä-Pohjanmaalle v. 2012. Olimme ennen sitä ehtineet muuttaa jo uuteen kotiin. Uusi koti oli ihanalla paikalla aivan järven rannassa rauhallisella maaseutualueella, mutta lähellä kaupunkia kuitenkin.

Tilaa oli paljon ja aloin perustaa sinnekin puutarhaa. Siirsin omalla autollani 1000 purkkia entisestä puutarhasta kasveja, joista otin alkuja. Kaikki lähtivät hyvin kasvamaan. Pojan muutettua Etelä-Pohjanmaalle olimme useita viikonloppuja hänen luonaan tukemassa häntä alkumetreille omaan elämään.

Kaipuu pojan luokse Etelä-Pohjanmaalle kasvoi minussa

Minulla oli suuri kaipuu poikamme luokse. Hän on minulle erityisen rakas. Tulen siitä kertomaan ihan oman tarinansa vielä teille. Liittyen raskausaikaani ja siitä selviytymiseen. Olen todella iloinen ja kiitollinen, että kaikki sujui silloin hyvin kaikesta huolimatta.

Niin vain kävi, että alkukesästä 2015 tuli avioliittomme pojan isän kanssa määränpäähän ja erosimme. Oli aika miettiä elämää uusiksi, että mitäs nyt tekisin. Sydämeni palo sanoi, että ei ole oikeastaan kuin yksi vaihtoehto, jos kuuntelet omaa sydäntäni. Se vaihtoehto on Etelä-Pohjanmaa. Ajattelin, että muutan sinne heti, kun löydän sopivan työpaikan. Näin tuli tapahtumaan myöhemmin.

Kesä 2015 oli erokesäni ja reissukesäni

Eron myötä vietin paljon aikaa autossani ja ajelin keikkapaikoille. Tuon 2015 kesän aikana tuli käytyä kaikkiaan 40 eri musiikkikeikkaa. Musiikki on yksi voimavaroistani ollut läpi elämän ja tulee olemaan aina.

Retkeilin tuona samaisena kesänä paljon myös rakkaan ystäväni ja hänen lapsiensa kanssa eri paikoissa. Kävimme mm. lempipaikassamme Kalajoella yhdessä. Teimme eri luontoretkiä lähiseudun luontokohteisiin. Tuo kesä jääkin kauniiden muistojen kirjoon.

Syksyllä 2015 kauniissa Kolin maisemissa Sielulle siivet kurssilla

Syksyllä tein retken Kolin kauniisiin maisemiin, jossa osallistuin muutaman päivän kurssille nimeltä Sielulle siivet. Visualisoimme mm. minua tänne Etelä-Pohjanmaalle, joka oli sydämessäni jo vahvana ajatuksena silloin. Meitä oli muutaman kymmenen henkilön naisryhmä siellä. Meillä oli ihanat vetäjät kanssamme. Niiltä ajoilta jäi mieleeni myös Kaija Juurikkala. Hän myöhemmin maalasi täällä Seinäjoella minulle oman sieluntaulun, jonka tarinan tulen myös teille kertomaan Päpin tarinoissa.

Muutto Etelä-Pohjanmaalle toteutui vuoden 2016 alusta

Niin siinä sitten kävi, että aloin viettää paljon aikaani viikonloppuisin syksyllä 2015 Seinäjoella. Alkuvuodesta 2016 laitoin Toyota Yariksen autonkeulan kohti Etelä-Pohjanmaata. Muutin saatuani työpaikan Seinäjoelta. Entisen kodin myynti oli haaste ja se kesti kauan.

Taloudellisesti jatkoin matkaa nollatilanteesta. Elämää ei voi mitata aina rahassa. On vain hyväksyttävä totuus ja jatkettava matkaa eteenpäin. Tykästyin ja sanoisin, että jopa rakastuin Seinäjoen ja Etelä-Pohjanmaan seutuun. Olinhan jo vuosia käynyt viikonloppuisin täällä ja kipinä muuttaa tänne oli sydämessäni. Tutustuin alueeseen oikeastaan luontorakkauteni kautta, kun muutin tänne asumaan.  

Elokuun alku 2019 toi sydäntä särkevän suru-uutisen

Rakkain ja läheisin ystäväni menehtyi äkillisesti elokuussa 2019. Hänestä kerroinkin tässä tarinassani aiemmin. Kiitollisena kaikista niistä vuosista, joita saimme yhdessä matkata. Ystäväni rakasti paljon ruusuja ja pionia. Muutenkin hänen sydämensä oli kaunis ja hänen kotinsa huokui aina kauneutta. Hän aina muisti lahjoin ja lähetti joka joulu- ja ystävänpäiväkortin. Viimeisin ystävänpäiväkorttini häneltä oli tällainen.

Sydänten sisaruutta, joka kestää ikuisesti

”Ystävyys on yhteistä naurua. Ilon pienistä asioista, joita muut eivät huomaa. Yhteisiä muistoja, joita aika ei lannista. Sydänten sisaruutta, joka kestää ikuisesti. Hyvää Ystävänpäivää!” Tämä kortti muistuttaa minua aina ikuisesta ystävyydestämme, joka ei lopu kuolemaan. Vaan on useita hetkiä, kun tunnen hänen läheisyytensä. Tunnen sen ruusujen tuoksun. Hänen kuoltuaan näin unta, että hän tuli vastaan minua pellolla, jossa haarautui teitä. Hän ojensi sieltä kaukaa minulle viimeisen lahjansa.

Hän antoi minulle kimaltevan ja koristeellisen ison S-kirjaimen lahjaksi maanpäällisestä ystävyydestämme. Monesti mietin, että mitä tuo merkitsi. Ainakin nyt voin kertoa teille yhden asian, että tässä blogissani on valikko, jossa on neljä S-kirjaimella olevaa sanaa kuten Sydänkoto, Sananjalka, Sinisiipi ja Snorkkeli. Hänen lahjansa ainakin tässä muodossa pääsee jatkamaan elämää. Mikä mielenkiintoista, että kolme sanaa näistä on Facebookissa ystävieni antamia. Heillä tuskin oli tietoa tästä. Elämässä ei ole mielestäni sattumia vaan siellä on johdatuksia.

Etelä-Pohjanmaan luonto on yllättänyt minut täysin

Olen liikkunut todella paljon Etelä-Pohjanmaan luonnossa. Tiedän paljon täältä kauniita paikkoja, joita voin suositella muillekin tutustuttavaksi. Voisin sanoa, että tämä luonto täällä ei ole pelkkää pitkiä peltoja. Niitäkin täältä löytyy ja ovatkin hyvinkin kauniita. Täällä on paljon suoalueita, lehtometsiä, mäntymetsiä, kuusimetsiä, kallioita ja järviseutujakin täältä löytyy ja osa niistä on jopa tekojärviä. Eteläpohjalainen mentaliteetti taitaa olla, että mitä täällä ei ole se tehdään.

Etelä-Pohjanmaalla kesäisin vaunuelämää

Useita vuosia tuli vaunuostoksen myötä vietettyä kesäviikonloppuja Lappajärven rantamilla ja kiitos niistä ajoista. Samalla pääsin tutustumaan ns. Järviseutuun, joka on osa Etelä-Pohjanmaata. Mm. Pyhävuori, joka sijaitsee Alajärvi-Vimpeli-Lappajärvi seudulla, on kaunis luonnonpaikka. Se on kuin pienoiskoossa Koli, josta avautuu näkymät kraatterijärveksi sanotulle Lappajärvelle. Toinen kaunis paikka Järviseudulla on ainakin Vimpelin Lakeaharju, josta avautuu kauniit näkymät myös Lappajärvelle. Sinne on rakennettu mm. laavu, näkötorni ja ne nykyisin suositut elämysportaat.

Nyt viime kesän aikana asuntovaunu siirtyi vähän lähemmäksi tuohon Hirvijärvelle. Siellä voi käydä vaunukausiaikaan olemassa arki-iltoja ja öitäkin. Hirvijärven luonto on myös kaunis ja erittäin rauhallinen ympäristö lähellä kaupunkia. Siellä olen jo nähnyt mm. kaartelevan kotkan. Ei nyt sentään mäkikotkaa vaan maakotkan. Lapsuuden perhostyttönä voin ilokseni kertoa, että siellä on myös paljon perhosia.

Koti pienessä omakotitalossa Seinäjoen asutusalueella

Asun Seinäjoella asutusalueella pienessä 2014 valmistuneessa omakotitalossa nykyisen miesystäväni kanssa. Poika asuu tuossa hyvin lähellä myös omakotitalossaan oman tyttöystävänsä kanssa. Olen alkanut värkätä myös tähän uuteen kotipihaan puutarhaa. Täällä onkin jo aika paljon kaikkea kivaa. Syksyllä pihaan myös rakensimme kodan, joka tuntee nyt nimen Sydänkoto. Tulen laittamaan sieltä kuvia teille ja ehkäpä pientä videotakin teen tänne.

Uniikkirumpuni kumisee Sydänkodolla

Minulla on sellainen uniikkirumpu, jonka minulle on tehnyt Taikalaakso. Tulen siitä kertomaan teille seuraavissa artikkeleissani oman tarinan. Kotaan on tulossa myös pienimuotoinen näyttely eli sinne tulee canvas-tauluja kesällä kahdesti käydyistä Posion retkistä.

Olemme ihastuneet Riisitunturiin ja sinne tulemme vielä palaamaan uudestaan. Toivottavasti saamme sopivan loma-ajan ja pääsemme käymään siellä. Haaveeni on päästä näkemään Riisitunturi tykkylumet. Saan tehdä teille tänne blogiini sieltä juttuakin.

Unelmani nähdä kunnon räiskyvät revontulet

Unelmani on myös nähdä oikein kunnon räiskyvät revontulet. En ole nähnyt kuin hyvin laimeat sellaiset. Luontoretkiä tulee olemaan jatkossakin ainakin Suomesta. Lisäksi liikun paljon edelleen Etelä-Pohjanmaan luonnossa ja niitäkin tarinoita tänne ilmestyy.

Tykkään käydä myös erilaisissa tapahtumissa ja messuilla, kun taas sopiva aika tulee niihin. Olemme käyneet mm. Uumajassa puutarhamessuilla ja sinne mm. mieli halaajaa uudestaan. Rakastan myös kokeilla kaikkea uutta, joka liittyy hyvinvointiin ja siitä kerron tuolla hyvä olon- tarinoissa enemmän.

Tällainen on Päpi ja hänen tarinansa

Ehkäpä tämä antaa teille käsityksen minusta. Mitä tuleman pitää eli millaiset asiat ovat lähellä sydäntäni. Mitä asioita arvostan ja rakastan. Tämä kuvastaa minusta lyhyenä läpileikkauksena sitä Päiviä, joka syntyi Savon sydämeen ja muutti elämäntilanteen myötä sinne, jonne sydän halasi silloin päästä. Olen palannut isäni lapsuuden evakkoseuduille. Täällä on minun hyvä elää.

Tervetuloa blogini lukijaksi ja viihtymään tarinoiden äärellä kuvien kera.

” En päivääkään vaihtaisi pois
Ei olla tään kauniinpaa vois
Sain lahjaksi elämän yhden vaan
Sen elää voin päivän vain kerrallaan

En päivääkään vaihtaisi pois
Vaik’ tuskaakin menneessä ois
Sen kautta oon kasvanut ymmärtämään
Vihdoinkin kaiken tään

Saan olla niin paljosta kiitollinen
Kunhan vain osoittaa muistaisin sen
Se lahjoista suurin on mun kohdallain
Kun tänne mä syntyä sain -Tapio Rautavaara”

Lämmöllä ja rakkaudella

Päpi