gua sha -lastat
Satakieli, Sinisiipi, Sydämellä-Päpin tarinat

Päpi hyvän olon hoidossa ja hoitokokemukset

Tosiaankin kävin tiistaina 19.1.2021 toista kertaa ihanassa hoidossa. Haluan kertoa myös täällä blogissani siitä. Ennen sitä kerron hieman aluksi, että mitä muita muistikuvia minulla on vuosien varrella käymistäni hoidoista.

Olin n. 30-vuotias, kun kävin ensimmäistä kertaa elämässäni fysikaalisessa hoidossa. Siihen asti suorastaan ihmettelin, kun ihmiset puhuivat hartia- ja niskavaivoistaan. Minulla ei ollut siihen mennessä ollut kipeänä hartiat ja niska. Silloin tuntui ensimmäistä kertaa, että niska ja hartiat kaipasi vähän hoitoa.

Sininen Laventeli

Ekaa kertaa fysikaaliseen hoitoon 30-vuotiaana

Niinpä otin yhteyttä työterveyshuoltoon. Sain lähetteen fysikaaliseen hoitoon. Kävin kolme kertaa töiden jälkeen hoidossa. Hierottiin niskaa ja hartioita ja annettiin lämpöhoitoa niihin. Oloni heikkeni joka kerta, kun kävin hoidossa. Niinpä kolmannen kerran jälkeen seuraavana aamuna en päässyt enää sängystä minnekään. Maailma pyöri päässä sellaiselta tahdilta, että hirvitti. Onneksi ex-mieheni ei ollut ehtinyt lähteä vielä töihin. Huusin hänelle yläkerrasta, että tule hyvä mies auttamaan minua täältä sängystä. Nyt lähdetään sairaalaa kohti, että en pysy laisinkaan pystyssä. Pää ja oloni tuntuu järkyttävältä.

Luulin, että oli tulossa aivoinfarkti tai joku sellainen. Minua tutkittiin päivystyksessä. Todettiin, että tavallinen hieronta ei vain sovi minulle. Se oli siinä ne kokeilut. Kaksi viikkoa sain sairauslomaa ja pikkuhiljaa alkoi oloni korjaantua siitä. Kävin hiljaksittain kävelemässä päivittäin ja sain vointini tasapainoon. En ole sen jälkeen suostunut enää ko. perinteisiin hierontahoitoihin. Perinteiset ruhtomiset eivät vain sovellu minulle. Ne tuntuvat järkyttävät minun kehossani. Ihan kuin minua olisi pahoinpidelty. Äitini on myös samanlainen, että hänelle ei käy myös perinteinen hierontahoito laisinkaan. Uskon, että osalle ne sopivat hyvinkin.

Useita erilaisia hoitoja on tullut kokeiltua ja käytyä

Vuodet kuluivat ja aina satunnaisesti kävin joissakin vaihtoehtoisissa hoidoissa mm. lymfahieronta, shiatsu, reikihoito, vyöhyketerapia, jalkavyöhyketerapia, energiahoidoissa erilaisissa, aromaterapiahoito, kiinalainen jalkahoito, Rosen terapia -hoito, brain relief -hoito, intialainen jokikivihoito ja äänimaljahoito. Osa hoidoista on vähän tuoreempiakin, joissa olen käynyt mm. tuo kiinalainen jalkahoito, Brain relief -hoito ja äänimaljahoito. Voi olla joitakin muitakin hoitoja, joissa olen käynyt, mutta kaikkia en muista tai ne eivät ole erityisesti jääneet mieleeni. Lymfahoitoa näistä olen pitänyt aika hyvänä kokemuksena.

Lisäksi pari vuotta sitten minulla olkapää jotenkin nytkähti suihkussa. Tuli vääränlainen kiertoliike. Siihen sain kinesioteippauksen paikallisessa terveyskeskuksessa. Voin sanoa, että se oli kyllä pelastus minulle. Sopii erinomaisesti minulle. Ostin itselleni sen jälkeen ko. teippejä ja kivun tullessa teippailut hartioita ja niskaani. Apua saan siitä. Kysyin tässä fysioterapeutilta, että mitä mieltä on siitä, että teippailen itse, jos tuntuu kipukohtia. Sanoi, että sehän on ihan ok, jos siitä saat avun.

Sinisen Laventelin sisustusta

Intialainen päänhieronta on todella ihana hoito

Yksi hoito on jäänyt myös mieleeni, joka ei ole tuossa listassa vielä. Nimittäin olen todennut, että minulle sopii äärettömän hyvin intialainen päänhieronta tai vastaava intialainen pää- ja niskahierontahoito. Nimittäin intialainen päänhieronta on todella ihana hoito. Olen käynyt sekä Savossa, että jonkun kerran täällä Etelä-Pohjanmaalla ko. hoidossa. Tuo hoito laittaa kyllä verenkierron pyörimään ja rentouttaa todella syvällisesti minua.

Se ei ole ruhtomista vaan rentouttavaa ja koskettavaa hoitoa. Minulla on jopa verenpaine laskenut sen myötä, kun olen mittaillut arvojani. Sovittiinkin viime kerralla Sinisessä Laventelissa käydessäni, että ensi kerralla otan intialaisen niska- ja päänhierontahoidon.

Mitä on intialainen päänhieronta?

Intialaisessa päähieronnassa käsitellään pään lisäksi yläselkää, rintakehää, hartioita, käsivarsia, niskaa, päänahkaa, kasvoa ja korvia. Hoidon teho perustuu aineenvaihdunnan ja verenkierron lisääntymiseen, mielihyvähormonin erittymiseen ja kehon ja mielen rentoutumiseen. Hieronnalla voi olla vaikutuksia unen laatuun, hiusten kasvuun, keskittymiskyvyn parantumiseen, stressioireisiin, jännitykseen ja jopa luovuuteen.

Sinisessä Laventelissa gua sha -hoidossa

Nyt 19.1.2021 kävinkin toista kertaa gua sha -hoidossa, joka on aivan ihana hoito myös. Olen kahdesti käynyt Sinisessä Laventelissa ko. hoidossa. Olen tykästynyt ko. kotitiloissa olevaan hoitopaikkaan. Siellä on kaunis sisustus, joka hivelee silmiäni. Perinteiset fysikaaliset hoitopaikat ovat aika karuja minusta olla hoidoissa. Toki ne ovat voineet muuttua vuosien saatossa vähän viihtyisimmiksi.

Sininen Laventeli

Olemme myös Sinisen Laventelin hoitajan kanssa ystävystyneet ja meillä on paljon yhteisiä mielenkiintoja keskustella hoidon aikana. Tykkäämme sisustamisesta ja hyvän olon asioista. Minulle on tärkeä täällä Seinäjoella, kun en nyt tunne vielä valtavasti ihmisiä, että on paikkoja, jonne on mukava mennä. Tunnen ja aistin itseni tervetulleeksi. Sininen Laventeli on sellainen paikka, jonne palaan uudestaan hyvän olon hoitoihin.

Sininen Laventeli

Henna on ihana lempeä hoitaja. Hänestä huokuu positiivinen elämänasenne. Hän haluaa asiakkailleen vain parasta. Hän ei tee työtään rahanhimossa vaan suurella sydämellä. Hänellä on aikaa, kun on hoidossa. Hän ei katsele kelloja, että koskapa seuraava asiakas tulee. Hän elää siinä hetkessä kulloinkin asiakkaansa kanssa. Arvostan Hennaa todella paljon ja toivon hänelle kaikkea hyvää elämään jatkossakin.

Hennan hoitojen jälkeen on mahdollisuus nostaa kortteja. Näin tein minäkin. Hennalta voi tilata myös yksilöllisiä hyvän mielen koruja, joissa hän hyödyntää luonnonmateriaaleja sekä kierrätysmateriaaleja.

Sininen Laventelin Hennan tekemiä koruja

Kerron jotakin gua sha -hoidosta

Gua Sha on perinteinen kiinalainen hoito, joka vilkastuttaa käsiteltävän alueen verenkiertoa ja aineenvaihduntaa. Elementtejä tai samoja vaikuttavia asioita kuin intialaisessa päänhieronnassa ja lymfahoidossa.

Gua sha -hoito tehdään erilaisia sivelytekniikoita käyttäen. Tärkeintä on, että siinä ei käytetä voimaa, koska se lisää vain turvotusta. Hoidossa käytetään hoitajan intuitiivisesti valitsemia lastoja ja niitä liu’utetaan ihon pintaa pitkin.

Kehon gua sha -käsittely

Kehon gua sha -käsittely avaa lempeän tehokkaasti jännityksiä ja jumeja. Hoidettavalle alueelle voi syntyä voimakkaitakin punaisia pisteitä (sha = punoittava jälki, petekia). Todellisuudessa hoito ei ole kuitenkaan voimakas, eikä sen tekeminen tunnu epämiellyttävältä. Jos hoidettavalla alueella on tukos energian virtaamisessa, sha nousee pintaan helposti ja jäljet kestävät iholla n. 3–4 päivää. 

Hoito tehdään hoitopöydällä, jossa saa levätä vatsallaan ylävartalo paljaana. Hoidossa yleensä käytetään hoitavia laadukkaita öljyjä, kuten ayurvedista kipu-hoitoöljyä, kookosöljyä, manteliöljyä tai arganöljyä. Kyseisessä hoitopaikassa minulle käytettiin Frantsilan kasvoöljyä ja keholle Frantsilan kipuöljyä.  Molemmissa hoitavia luomuyrttejä.

Kuvassa on lastat joilla, gua sha -hoito tehtiin minulle. Hoitaja oli valinnut intuitiivisesti lastat valmiiksi. Näitä lastoja, kun on eri kivistä. Aloitettiin tuolla valkoisella jadella hoitamaan selkää ja lapoja. Keskimmäisellä ametisti lastalla hoidettiin niskaa ja hartioita. Kasvoille käytettiin tuota alinta aventuriini lastaa. Edellisellä käynnillä oli ruusukvartsia.

Lyhyet sivelyt, sik-sak-sivelyt ja aaltomaiset sivelyt pyrkivät avaamaan tukoksia ja jännityksiä sidekudoksissa, jolloin sidekudokseen saadaan lisää tilaa ja ihon liikkuvuus sekä aineenvaihdunta paranevat. Kaapiva liike puolestaan sopii paikallisten lihasjännitysten ja trigger- ja akupisteiden käsittelyyn.

Hoitoon mennessä oli minulla vasemmanpuoleinen lapani alue lukossa

Minulla olikin hoitoon mennessä vasemmanpuoleinen lavan ja selän välinen kohta juuri lihasjännityksessä. Siihen kohtaan hoitaja keskittyi pitkään. En ilmaissut edes asiaani, vaan hoitaja pystyi sen tuntemaan hoidon aikana. Kesti aika kauan, että energia alkoi virtaamaan siellä. Kun se alkoi virtaamaan, tuntui kehossani todella ihana värinä, joka meni vasemmalla puolella varpaista aina päälaelle saakka. Tunsin, kuinka energia pääsi virtaamaan vapaasti.

Minulle tehtiin aika kattava gua sha- hoito, joka tehtiin selälle, hartioille, niskoille, kaulalla, kasvoille että päänaluetta hierottiin myös. Kasvojen gua sha -käsittely vaikuttaakin syvälle ihoon. Ihonhoitotuotteilla voi vaikuttaa vain ihon pintaan. Meridiaanikanavien ja faskiaverkoston kautta vaikutukset ulottuvat kasvoilta koko vartalolle.

Vireystilani oli erittäin hyvä lomapäiväni aamuna edellisen illan gua sha -hoidon jälkeen

Seuraavana aamuna tuo lavan alueen kohta tuntuikin hieman aralta, mutta se ei haitannut ja se oli vain muutamia tunteja aamusta sellainen. Vireystilani oli erittäin hyvä lomapäivälläni ja uskon vahvasti, että ko. hoidosta oli minulle apua ja rentoutusta. Siinä hoidossa tapahtui se sama, joka tapahtuu minulle aina, kun tehdään intialaista päänhierontaa, että energia pääsee virtaamaan kauniisti ja vapaasti. Minulle nämä ja vastaavanlaiset hoidot sopivat hyvin.

Gua sha- hoidossa aktivoidaan lymfapisteitä pumppaavin liikkein. Hellä ote on tärkeä. Jos liike on liian voimakas, se ei toimi lymfaattisena liikkeenä vaan päinvastoin aiheuttaa turvotusta. Minulle toimii tuo hellä ote ja en tarvitse ruhtojia. Vaan tarvitsen hoidon, joka saa kehoni aktivoitumaan eikä pakenemaan pelosta ja lukkiutumaan lopullisesti. Hellä kosketus vähentää stressijärjestelmän aktiivisuutta ja lisää oksitosiinin erittymistä, jolloin palautumishermosto aktivoituu.

Tällaiset hoidot sopivat siis minulle. Nämä ovat omia näkemyksiäni ja kokemuksiani. Me ihmiset voimme reagoida asioita eri tavoin. On erittäin hyvä, että hoitoja on tarjolla monipuolisesti ja löytyy ne itselle sopivat hoidot. Uusia hoitojakin kannattaa välillä kokeilla ja voi hyvinkin yllättyä positiivisesti.

Gua sha -kampoja ja rullia on saatavana myös kotikäyttöön

Gua sha -kampoja ja rullia on mahdollisuus ostaa myös itselle. itsellänikin on yksi kampa, jota joskus käytän lähinnä kasvoille ja kaulalle. Niskoja ja hartioita on vaikea itse hoitaa. Tykkäänkin käydä tällaisissa hoidoissa jatkossakin.

Kotona talvisin ja kesäisin vaunulla teen erilaisia jalkakylpyjä

Itse tykkään tehdä kotona jalkakylpyjä ja liotella ihanilla Jaana-ystäväni luonnonmateriaalista tekemillä jalkakylpytuotteilla. Kesällä laitan myös luonnon yrteistä mesiangervoa ja siankärsämöä sekaan ja jotakin somisteeksi esim. päivänkakkaroita tai kotipuutarhasta ruusuja jalkaveteen. Yleensä keitän jalkaveden ihan kattilassa tai muuripadassa kesällä ulkona. Siitä tulee ns. elävämpi kylpy. Hiuksiani tykkään myös hoitaa ja tehdä naamioita ja samoin vartalo- ja kasvonaamioita. Tulee käytyä kaupoissa, joissa on kaikkia ihania tuotteita myynnissä. Tänään ostin Body Shopista oliivisuihkugeeliä, joka sisältää yhteisökaupan luomuoliiviöljyä Italiasta ja hunajaa Etiopiasta.

Meillä on suunnitelmissa, että laitan jonkun yrttikylpyvannan tai saavin kesällä kotiin. Jossa voin sitten lekotella erilaisissa luonnon yrttikylvyissä. Lämmitän veden muuripadassa. Tykkään nimittäin veden kanssa ”tolskaamisesta”. Se on hyvin rentouttavaa puuhaa. Hmm. vielä, kun oppisin myös vettä juomaan enemmän, niin olisin tyytyväinen siltäkin osin.

Gua sha- hoidosta on jo kulunut muutama päivä

Kun hivelen nyt kasvojani ne tuntuvat niin hyvältä ja pehmeältä. Olen sitä mieltä, että tämä gua sha -hoito aktivoi ihanasti kasvojani. Gua Sha on erittäin rentouttava syvähieronnan tekniikka, joka puhdistaa kehoa helpottaen nopeasti paikallista kipua, mm. lihas- ja jännekipuja. Kasvorullausta on tehty Kiinan hoveissa jo vuosisatoja sitten, ja gua sha perustuu ikivanhaan kiinalaiseen lääketieteeseen.

Itämaiseksi kasvojenkohotukseksikin kutsuttu gua sha tehdään lastamaisella gua sha -kivellä ihon pintaa “kaapimalla”. Gua shan tehon sanotaan menevän syvemmälle kuin kasvorullauksen: gua sha tehostaa verenkiertoa ja näin ollen edesauttaa kuona-aineiden ja turvotusten poistumista sekä solujen uusiutumista. Lisäksi gua sha avaa muun muassa päänsärkyä aiheuttavia lihaskireyksiä sekä vähentää juonteita ja epäpuhtauksia.

Perinteisen kiinalaisen lääketieteen mukaan gua sha avaa kehon meridiaanikanavia, joiden kautta energia eli chi virtaa. Lihasjännitysten avaaminen gua shalla mahdollistaa chin vapaan virtauksen. Gua sha -kivellä voi käsitellä kasvojen lisäksi myös vartalon jumituksia, kuten niskaa, hartioita kuten minullekin hoidossa tehtiin käynnilläni.

Tämä artikkeli on toteutettu yritysyhteistyössä Sinisen Laventelin kanssa ja kertoo asiakaskokemuksistani ja hoitokokemuksistani kyseiseen hoitolaan ja hoitoon.

Suosittelen kokeilemaan uusia hoitoja, jos perinteiset eivät tunnu enää sopivilta tai haluaa vähän kokeilla uutta ja saada vaihtelua. Tänään ostin yhden uuden jutun liittyen hyvää olooni. Tutustun siihen ja tulen tekemään siitä sitten omaa tarinaa jossakin vaiheessa.

Seuraavassa tarinassa tuleekin tarinaa kukkarakkaudestani. Katsotaan, mitä syntyy seuraavan viikon aikana tarinaksi.

Hyvää oloa toivottaen lukijoilleni

Lempeydellä ja rakkaudella
Päpi

Saatat myös pitää...

3 kommentti

  1. Henna says:

    Voi kuinka ihana kirjoitus❤️
    Ja ihana Sinä ❤️❤️
    Olen todella kiitollinen, että olemme tutustuneet. Olet upea ihminen, jolla on suuri sydän ja niin rikas mielikuvitus🌹

    1. Kiitos paljon. Katsotaan, millainen tarina syntyy seuraavaksi, joka kertoo kukkarakkaudestani.

  2. […] Yhden tarinan olen tänne aiemmin kirjoittanut hoidosta ja sitä pääsee lukemaan ”Päpi hyvän olon hoidossa ja hoitokokemukset” […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *