
Tänä aamuna tunsin tunteen, että pitää minun ainakin yksi artikkelini kirjoittaa enkeli- ja sydäntarinaa. Toki ne mukana kulkevat kaikissa tarinoissani omalta osaltaan. Nyt tuntuu, että teen vielä oman tarinani niistä. Katsotaan, mitä tästä syntyy.
Tänään sain aamusta heti herättyäni hyvin nukutun yön jälkeen voimakkaan tunteen tästä aiheesta. Luin vähän Facebookia ja siellä osui ensimmäinen kirjoitus näin:
Pyydä merkkejä ja ohjausta enkeleiltä.
Suhtaudu kevyesti, iloisesti ja jopa leikkimielisesti.
Innostu ja huomaat, että tulee hyvää tapahtumaan ja ihmeitä.
Keskity hyvään.

Tämä vahvisti, että tehdäänpä sitten oma tarina aiheesta. Kyllähän minä tukea ja ohjausta olenkin saanut enkeleiltä. Sydämiä löytyy niin luonnosta kuin muualtakin. Näen, että sydämet ovat ohjausta korkeammalta. Ne ovat myös ns. merkkejä.

Toki merkkejä voivat olla monet muutkin asiat, joita on kohdannut. Esim. näen syntymäaikani merkkejä tosi usein. Mm. auton rekisterikilvet, joihin kiinnitän huomiota, löytyy syntymäaikani numeroita. Monesti tällaisia merkkejä ei vain tulla huomioimaan. Saatikka, että ymmärrettäisiin niiden viestiä. Se, että näkee jotakin esim. sydämiä, vaikka useasti peräkkäin. Kyllä, niillä joku viesti on.
Sitä voidaan sanoa myös intuitioksi ja ehkäpä alitajunnaksi ja ajatuksen voimaksi, joka siellä ohjailee meitä. Maailmankaikkeus puhuu meille merkkien kautta ja onkin meistä itsestämme kiinni, että haluammeko kuunnella niitä. Ne kutsuvat meitä löytämään itsemme ja mahdollisen elämäntehtävämme. Ne ovat aina henkilökohtaisia. Me annamme niille merkityksen omien uskomustemme ja arvojemme perusteella. Merkkejä on joka puolella.

Kuinka niitä oppii tunnistamaan?
Esim. saatat avata, vaikka autoradion ja kuulla kappaleen, jonka sanat on kuin suoraan sinun tilanteestasi. Avaat kirjan ja sen kohdasta, joka antaa selkeän vastauksen mieltäsi askarruttavaan kysymykseen. Voit haistaa jonkun ihanan tuoksun, esimerkiksi ruusun, vaikka ruusuja ei ole lähimaillakaan. Se kertoo myös enkelin läsnäolosta. Minä pystyn aistimaan hyvinkin näitä tuoksuja. Sateenkaarien näkeminen etenkin ilman sadetta on myös toivon merkkejä enkeleiltä.

Se on rakkautta ja suojelua meille. Osa näkee myös höyheniä ja ne ovat tyypillisiä viestejä enkeleiltä. Valopallot (orbit) valokuvissa ovat viestejä myös sieltä jostakin. Perhoset tuovat myös viestejä ja lapsuuden perhostyttönä ihailen aina niiden kauneutta ja tiedän tuovan viestejä enkeleiltä.

Saatat saada samoja merkkejä toistuvasti. Yhteistä niille on, että ne tuntuvat luonnollisilta ja omilta. Havahdut huomaan, että niinpä, tuotapa en itse ole huomannutkaan. Se saa mielenkiinnon heräämään. Voihan niistä pitää, vaikka päiväkirjaa, jos tuntuu menetelmänä, että se auttaa niiden ymmärtämisessä.

Itse käytän myös apuna erilaisia pakkoja ja kysyen vähän apua tai vinkkejä. Monesti niiden perusteella oivallan tilanteen, että mistä on kyse. Niinpä käytän nyt muutamia korttipakkojani ja katsotaanpa, että mitä viestejä sieltä tulee. Käytän tässä tilanteessa enkelikorttipakkoja aiheeseen liittyen. Usein arjessa käytän mm. Naisen Voimapaikka, Intuition ja Ilon -korttipakkoja ja olen saanut niistä vahvistusta polulleni.

Pakka Doreen Virtue – ohjausta enkeleiltä. Kortiksi nousi tähän liittyen seuraavaa. ”Haluamme antaa sinulle tunnustusta edistymisestäsi. Olet oppinut muistamaan rakkauden merkityksen päivittäisissä toiminnoissasi. Näemme selvästi, miten suuren lahjan annat maailmalle rakastavien ajatustesi, tunteidesi ja tekojesi muodossa.” Tästä kortista olen kiitollinen. Tämä on puhtaasti aikomukseni tässä blogissani. Enkelit haluavat muistuttaa, että aliarvioin joskus itseäni ja vaadin itseltäni nopeampaa edistymistä. Tämäkin on kyllä ihan totta. Kannustavat ottamaan askeleita eteenpäin. Näin se on mennyt ja menee eteenpäinkin. Mitä enemmän rakastaa itseään, sitä selkeämpiä ovat maailmankaikkeuden viestit.

Diana Cooperin yksisarviset pakit – 11 tulevaisuus -22 avautuminen- ”On avautumassa uusi ovi ja eteenpäin. Voin luoda toiveiden mukaisen tulevaisuuden. Voin luoda ihanan tulevaisuuden. Ojennetaan avaimet uuteen mahdollisuuteen. Tietoisuus tarjoutuvista tilaisuuksista.”

Heräs aikaisin, otti kynän käteen, rupes siinä piirtämään.
Se kuva oli kaunis, oi ihme suorastaan; muodon jumalaisen sait.”
Tähän nousee minulle mieleen tuo musiikin kuuntelijana Anna Puun kappale ”Mestaripiirros”, josta nuo sana enkelin alla. Nyt on varhainen lauantaiaamu, kun kirjoitan tätä kohtaa tästä blogikirjoituksestani ja aamusta herättyäni osui silmiini yksi mielenkiintoinen kurssi Meditatiivinen maalaaminen, johon ilmoittauduin. Tänäkin aamuna tulee niitä viestiä ja kappas vain ne kutoutuvat yhteen, kun niitä hiljentyy kuuntelemaan. Näin ne syntyvät ja tässä on teille nyt esimerkkejä.

Maailmankaikkeus kommunikoi kanssamme uskoimme merkkeihin tai emme, niitä tarjoillaan meille kaikille. Ne toimivat suunnannäyttäjinä ja ovat myös avaimia itsetuntemukseen. Oppia luottamaan merkkeihin ja intuitioon. Meillä jokaiselle on annettu oma merkkikieli. Tuo itsetuntemus auttaa siinä, kun oppii tuntemaan, hyväksymään ja arvostamaan itseään.

Valkoisen liekin voima – ohjausta valonauttajilta – Arkkienkeli Zadkiel ja muutoksen enkelit
”Uskallan pyytää apua – heikkoutta ei ole avun pyytäminen, päinvastoin, se jos jokin on todellista rohkeutta. Ei kaikkea tarvitse tehdä yksin. Enkelit auttavat ja antavat rohkeutta ja voimaa saavuttaa tavoitteita. He kulkevat vierellämme ja sitä enemmän he ovat läsnä, jos rohkenemme pyytää apua.”
Ajatellaan, että ei ne enkelit auta tai korkeampi ei tule avuksi. Ei ne tule elämäämme, jos emme halua pyytää apua. Viime kädessä me teemme itse valintamme. Jos haluamme heiltä apua. He kulkevat apunamme. Itse koen, että ilman heitä ja suojelusenkeliäni en olisi enää maan päällä. Olen kokenut kovia leikkauksia. Niissä on tarvittu myös voimaa ja tukea, ja enkelit ovat auttaneet minua voimaantumaan. Lääketiede on tehnyt osansa, mutta voimaantumis- ja parantumisprosessissa enkelien apu on voimavara.

Parantavat enkelit – enkelit ovat leikkimielisiä. Kehottavat pitämään hauskaa, kun vain siihen on mahdollisuutta. Kertovat, että minullakin on niitä velvollisuuksia hoidettavana. Ne vievät voimavaroja, mutta leikkisä elämänasenne ja hauskanpito on hyvä investointi. Joka tuottaa tuloksia. Uusia ideoita nousee helpommin ja tavoitteiden saavuttaminen helpottuu. Henkisyys kasvaa ja pystyy kuuntelemaan enemmän jumalallista johdatusta.
Myönteinen elämänasenne tuo eteen uusia ihania mahdollisuuksia. Hauskanpitoa ei kannata jättää väliin. Minulla se on sitä, että vietän niitä hyvän olon päiviä, hetkiä ja viikonloppuina lähden luontoon ja teen, mitä kulloinkin minusta tuntuu kivalta.

Atlantis-kortit. 17 – luova ilmaisukyky – atlanttilaiset nauttivat luovuutensa ilmaisemisesta taiteen, musiikin ja kauniiden esineiden valmistamisen kautta. Tekivät luottamuksensa suurella sydämellä. Mitä enemmän panostivat työhönsä. Sen enemmän rakkautta välittyi. Käsillä tekeminen sai heillä suurta tyydytystä. Siinä tullut tyydytystä omien aistiensa käyttämisestä ja samalla oikea aivopuolisko kehittyy. – kortin ajatuksena on, että olla yksilöllinen. Tarttua tilaisuuteen kehittää kaikkea aisteja.
Hyvän mielen kortit – merkityksen kokeminen – Teen asioita, jotka ovat itselleni tärkeitä.
Intuitio- kortit – elämänpalo – tuntea intohimoa. Tehtävä tilaa sille mistä nauttii ja saa syttymään. Se näkyy myös muille. Se alkaa pienestä liekistä ja syttyy jossakin vaiheessa roihuamaan. Keskittyä siihen, mitä haluaa elämältä. Tanssi elämän kanssa liekin kanssa, antaudu sen voimalle. Vitaalitanssi-harrastus lisää tätä roihua yhtenä hyvänä asiana nykyään elämässäni.

Tiivistäisin näin lyhyesti tämän ajatuksen saamistani korteista:
Kannattaa pyytää apua enkeleiltä
Seurata merkkejä ja luottaa omaan intuitioon
Elämäniloa ja leikkimielisyyttä
Luovuuden ilmaiseminen – tehdä asioita, jotka itselle ovat tärkeitä
Yllättävää eikös, että samat siellä nousi esille, kuin tuossa kirjoituksen alussa kirjoitin lähtötilanteesta. Kyllä, maailmankaikkeus osaa ohjata.

Sisäinen rauha syntyy siitä, että lakkaa vaatimasta ja pakottamasta.
Elämänvoimaa -kirjasta tuli näin. ”Kun teet sitä mitä rakastat, jokainen päivä on siunaus.” Voin sanoa, että tämä blogin perustaminen oli yksi siunauksistani. Pidän todella paljon ja saan tuottaa tarinoita teille sydämestäni. Kuuntelin sydämeni ääntä ja ääni oli pitkään mielessä, mutta välillä se vaimeni ja nousi uudestaan. Vuosi 2021 loppiainen oli oikea aika aloittaa tämä. Kiitollisena siitä ja kaikesta tästä jatkan tarinoideni kirjoittamista. Kuuntelen intuitioitani ja sydämeni ääntä ja saan ohjausta tarinoideni kirjoittamiseen maailmankaikkeudesta. Matka jatkuu ja kiitoksia teille, että olette mukana matkassani lukijoinani. Kiitän jokaista lukijaani sydämessäni ja toivon teille kaikkea kaunista ja johdatuksen rikasta elämää eteenpäin. Tervetuloa lukemaan jatkossa tarinoitani.

Sydämellä ja siunauksilla
Päpi
[…] olen kokenut ainakin tähän asti vielä hyvin käytännönläheiseksi elämän. Ymmärrystä enkelien viesteistä on ollut matkassa ja josta olen yhden tarinan kirjoittanut tänne blogiini. Olen vuosien saatossa […]
[…] nyt mehiläistä oikeasti ollut, mutta se toi viestejä minulle. Nimittäin olen kirjoittanut yhden tarinan enkeleistä ja sanotaan, että taivaalliset auttajat ilmentävät asioita monin eri tavoin. Yksi voi olla […]