Sananjalka, Snorkkeli, Sydämellä-Päpin tarinat

Retkeilyä Mathildedalin ruukinkylässä ja Teijon kansallispuistossa

Tänä vuonna kesäloma on kolmessa eri jaksossa. Toinen erillinen lomaviikko ajoittui kauniiseen kesäkuuhun. Niinpä heräsi heti mieleen, että olisi kiva käydä jossakin reissailemassa.

Pohdintaa retkikohdepaikoista ja -ympäristöstä

Tuli pohdittua, että mikä olisi mukava kohde. Keinoja, joita pohdinnoissa käytän ja muodostan näkemyksiä paikoista on. Seuraan Facebookissa Kansallispuistot tutuksi sivustoa ja uusi hyvä koostelinkki vinkiksi Kansallispuistot tutuiksi nettisivusto. Sitten voin aina sieltä nostaa jonkun kohteen erityistarkastelun ja katsella, että miltä siitä seudusta on muutakin kerrottu kuin pelkästään kansallispuiston näkökulmasta.

Ajatus siitä, että olisi kiva käydä paikassa, jossa ei ollut tullut aiemmin käytyä. Toisekseen kiehtoi ajatus siitä, että paikka saisi olla luonnon kaunis. Kaipasin sellaista kunnon lehtomaista maisemaa. Ajatus hiipi siihen, että sellaista voisi olla jossakin Turun lähistöseuduilla. Muistin, että olen katsonut pieniä YouTube–videoita ruukkikylästä, jossa on alpakoita ja pieniä ihastuttavia myymälöitä. Vieläpä retkikohteen läheisyydessä sijaitsee kansallispuisto. Retkikohde oli valmis.

Mielenkiintoista näin jälkeenpäin analysoitua on, että tuollainen pieni mäntykalliolla löytyy talvella tehdystä uusimmasta aarrekartasta. Nyt kohtasin tuon samanlaisen Teijon kansallispuistossa sekä hotellihuoneen seinätauluna oli tuollainen samanlainen kuva. Se oli jo ajatuksissani ja siirtyi vain lopuksi toteutuneeksi.

Majoitusvaihtoehtojen kartoittaminen

Sittenpä oli vielä majoitusvaihtoehtojen kartoittaminen edessä. Yhtenä lähtökohtana pidin, että majoitus saisi olla tuossa ruukkikylässä ja aina plussaa, jos olisi merinäköalalla. Ruukkikylä sijaitsee meren äärellä. Teijon kansallispuisto on Mathildanjärven ympäristössä. Niinpä majoituspaikka löytyi mukavasti meren ääreltä hotelli Mathildan Marinasta. Tuo paikka oli aivan ihanteellisella paikalla. Huone oli todella kaunis ja siisti. Unohtamatta sitä maittavaa aamupalaa, joka tarjoiltiin aamusta pöytiin. Aamupala oli niin runsas, että sitä jäi myös kansallispuistoretkelle ja toisena aamuna kotipaluumatkalle eväiksi.

Ensimmäinen retkikohde Teijon ruukkikylä ja ihastuttava kivikirkko

Ajelimme tuonne paikkaan Seinäjoelta Tampereen kautta ja saavuimme Teijon kylään. Pysähdyimme Teijon kyläkaupalle. Piti se käydä paikallisessa kyläkaupassa. Kiersimme Teijon ruukinkylässä, jossa sijaitsee tuon Suomen pienimmän ihastuttavan kivikirkon läheisyydessä. Lisäksi alueella on myös ruukkikylän kahvila ja siellä paikassa oli myös näyttelyitä sekä ihastuttavia käsitöitä myynnissä. Ympäristö itsessään on jo hyvin kaunista. Kauniit vanhat rakennukset tuovat sitä tunnelmaa lisää. Tietenkin kaunis lehtometsä isoine tammineen ja vaahteroineen huokuu luonnon kauneutta parhaimmillaan. Tämä seutu oli juuri sitä, jota toivoin näkeväni. Vastasi täysin ennakko-odotuksiani.

Tunsin jo tuonne Teijon kylälle saapuessa, että tämä on se paikka, jonne halusin tänä kesänä tulla retkelle. Lapsuuden onkiretket jokilehtomaisemiin siellä Savossa on sydämessäni. Kaipaan välillä runsaita lehtomaisemia, vaikka Savossa ei niin tammet kasvaneetkaan. Tämä Salon seudun Teijon alue sitä tarjoili parhaimmillaan.

Mathildedal ympäristöineen tunnettu matkailukohde

Tuolta Teijon kylältä olikin enää noin kuusi kilometriä ajella ihastuttavaa lehtomaista kylätietä Mathildedalin ruukkikylään. Mathildedal ympäristöineen on noussut nopeasti tunnetuksi matkailukohteeksi. Enkä ihmettele yhtään, että näin on. Paikka huokuu luonnon kauneutta ja omannäköistä maailmaa. Se on hyvällä sijainnilla kauniissa merenlahden äärellä ja kauniin ihastuttavan Teijon kansallispuiston kupeessa. Kylätunnelma henkii hyväntuulista omannäköistä elämäänsä. Minua ihastutti erityisesti paikassa sen pienuus, mutta monipuolisuus.

Rakkaudesta pieniin puoteihin

Kylätunnelmaa loihtii erilaiset ihastuttavat kylätiellä olevat punamultatalot kuin muutkin talot. Ihastuttavat ruukkirakennukset, jotka huokuvat omaa historiaansa. Näissä kyläalueen rakennuksissa on aivan ihastuttavia pikkupuoteja, kuten mm. Kaarnalaiva. Kaarnalaivassa myydään sellaisia käsitöitä, joita on vaikea hakea markettien notkuvilta hyllyiltä.

Tuolta Kaarnalaivasta ostin matkatuliaisina harjoja. Minua on aina kiinnostunut kuivaharjaus. Niinpä nyt päätin asiasta ottaa vaarin. Kuivaharjailen kasvojani tuolla hellemmällä harjalla ja toisella kehoani. Tuota isompaa harjaa käytän myös peseytymisessä. Vaunurannassa pesen itseni vadeista ja saunan lämmössä on kiva tehdä kuivaharjausta ja jatkan vielä peseytymisen yhteydessä pesuhuoneessa. Teen siellä sekä kuivaharjausta, että myös pesen kehoani tuolla harjalla.

Kuivaharjaus sekä puhdistaa että virkistää ihoa

Kuivaharjaus kerrotaan näin:

  • parantaa verenkiertoa
  • edistää solujen uusiutumista
  • vauhdittaa nesteaineenvaihduntaa

Harjaa liikutellaan iholla pyörivin liikkein sydämeen päin. Harjaus aloitetaan jalkapohjista edeten lopulta rintakehään. Harjaus aloitetaan pienillä määrillä n. 2 min ja jatkossa vaikka 10 min. Harjaukseen jälkeen on hyvä vielä peseytyä ja laittaa vaikka kosteuttavaa voidetta. Harjaukseen soveltuu parhaiten luonnonharjaksista tehty pehmeä harja, kuten nämä Kaarnalaivan ihastuttavat tuotteet ovat sitä parhaimmillaan.

Makuelämyksistä nauttien Mathildedalin ruukkikylässä

Makuelämyksistä voi nauttia niin ihastuttavissa ravintoloissa kuin kahviloissa. Aamupalalla oli aina perinteitä vaalien myös tarjolla saaristolaisleipää.

Ihastuttava suklaapuoti Petris Chocolate. Tämä on suomalainen suklaabrändi, joka tunnetaan myös kansainvälisesti. Tuotteita voi tilata myös verkkokaupasta.

Vanhat ruukkirakennukset silmiä hiveleviä

Eläväisessä kylässä järjestetään niin kesäteatteritoimintaa kuin muitakin tapahtumia. Itse tällä lyhyellä muutaman päivän reissulla ehti käydä nämä paikat. Sinällään näyttelyissä ja vanhoissa ruukkirakennuksissa käynti oli silmiä hivelevää. Kylässä oli mukava viipottaa mennä ihan kävellen ja samalla aistia sitä lehtomaiseman luonnon kauneutta.

Ulkona pääsi tapamaan myös ihastuttavia alpakoita. Tutustumaan alpakkatuotteisiin Ruukin kehräämön myymälässä.

Kaikissa myymälöissä kuin kahviloissa ja ravintoloissa oli ihastuttavia yksityiskohtia ja ihastuttavia sisäpihapuutarhoja. Tästä retkestä saakin aivan ihastuttavan valokuvakirjan tehtyä itselle muistoksi.

Rakkaudesta kansallispuistoihin – Teijon kansallispuisto

Toisena retkipäivänä oli päivän retkikohteena käydä Teijon kansallispuistossa, jossa luonnonrauha kohtaa historiallisten nykyelämän ja käsityöläisperinteet. Teijon kansallispuistossa on n. 50 km merkittyjä reittejä. Me miesystäväni kanssa halusimme kiertää tuon Matildanjärven ympäriolevan kierroksen. Lähtöpisteenä käytimme Teijon luontokeskusta, josta lähti reitti kiertämään tuota luonnon kaunista Matildanjärveä. Järvi on hyvin suojaisa ja siellä näkikin menevän melojia.

Rakkaudesta Mathildedalin ja Teijon ruukkikyliin ja luontoon

Loppuyhteenvetona voin sanoa, että tämä retkiseutu täytti kaikki odotukseni ja sen pieni kompaktimonipuolisuus täytti sydämeni puhtaasta ja aidosta rakkaudesta luontoon ja tuohon ihastuttavaan toimeliaaseen ja omaleimaiseen kylään. Uskon vahvasti, että tuonne seudulle haluan vielä joskus palata uudestaan. Tutustua myös lähialueella oleviin muihin kyliin ja seutuihin. Noissa maisemissa mm. asuntovaunun kanssa viikko sujuisi oikein mukavasti. Suosittelen lämpimästi ko. kohdetta ja seutua yhtenä retkikohteina Suomen matkailussa.

Liitän tähän yllätyksenä retkestä tekemäni kuvakirjan. Linkki kuvakirjaan. Retkellä Mathildedal ja Teijon kansallispuisto (ifolor.fi)

Kirjassa on myös retkikohteena menomatkalla oli myös ihastuttava Frantsila Hämeenkyrössä. Siitä kohteesta tarinaa löytyy aiemmin ilmestyneestä: Rakkaudesta kauniisiin luonnonkukkiin – luonnonkukkien päivä tänä vuonna 20.6.2021 – retkellä ihastuttavassa Frantsilassa. Lisäksi paluumatkalla retkikohteena oli Huvila Härkä Somerolla, johon liittyen on vielä tulossa oma tarinansa.

Retkiterveisin

Päpi

Saatat myös pitää...

3 kommentti

  1. […] valituksi Teijon kansallispuisto ja Konneveden kansallispuisto. Tänä kesänä tuli käytyä Teijon kansallispuistossa ja onhan se upea paikka myös. Kaikki kansallispuistot ovat omalla tavallaan upeita, erilaisia ja […]

  2. […] Kesällä on mukavaa välillä poiketa rantasaunan löylyihin ja hoitaa kehoa vaalien suolasaippualla ihanaa luonnonharjaa käyttäen. Retkillä käydessä on aina mukava ostella erilaisia luontaistuotteita kuten erilaisia suolasaippuoita. Kuvan ihana ns. ”porsta” luonnonmukaisista materiaaleista valmistettu harja on suomalaista käsityötä. Se on ostettu viime kesän yhdeltä ihastuttavalta kesäretkeltä Kaarnalaivasta Mathildedalista, josta löytyy täältä blogistani oma tarinansa. […]

  3. […] seudulla tuli käytyä aika lähellä Kemiönsaarta jo toissa toukokuussa ihastuttavassa paikassa Mathildedalin ruukinkylässä ja Teijon kansallispuistossa. Siitä löytyy oma blogitarinansa täältä Päpin […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *