Tunnetuin merkki noista on tuo aurinkomerkki, joka määräytyy syntymäpäivän ja -vuoden perusteella.

Mitä tarkoittaa nouseva merkki?
Aloitan tämän tarinan tällä kertaa nousevasta merkistä. Nouseva merkki puolemme kuvastaa ns. persoonallisuutta ja minäkuvaa. Se on ns. näkyvä puoli. Se on se puoli, joka näkyy muille ihmisille ensimmäisenä. Se on se tietoisuus, jota olemme. Ostin kirjoista pitävänä uuden kirjan hiljattain kirjan nimeltä ”Suurin salaisuus – Rhonda Byrne”. Kirja on erittäin mielenkiintoinen ja luen sitä pikku hiljaa. Tapani on tehdä myös muistiinpanoja tai tiivistelmiä. Se on minun oppimiskeinojani. Kirjassa kerrotaan näin, että totuus on se, joka on aivan silmiemme edessä. Se on tietoisuus. Jokaisella meillä on oma reitti, toteuttaa omaa minää. Tuo nouseva merkki vastaa myös sitä, että miten vakuuttavia me olemme.

Minulla on nousevana merkkinä kauris. Kuuntelin tuossa taannoin Youtubesta nousevista merkeistä juttua Astron lähetyksessä. Keskityin siinä omaan nousumerkkiini kauriiseen.

Ihannoin kauriita ja valkohäntäpeuroja
Täytyy sanoa heti aluksi, että olen aina ihaillut kauriiden ja valkohäntäpeurojen sitä sulavaa liikkeisyyttä. Ne herättävät positiivisia tunteita minussa. Heidän katseensa on hyvin lumoava ja arvostan, sitä kuinka he pystyvät katsomaan isoilla silmillään suoraan sydämeen. Ihailen niiden hentoutta, kauneutta ja heissä on myös arkuutta ja säikkyvyyttä. Niitä joskus näkee luonnossa menevän esim. metsäteiden yli. Niitä on todella vaikea kuvata.
Tiesin vasta muutamia vuosia sitten omani nousevan merkkini. Pyysin synnyin sairaalastani kirjallisesti syntymäkelloaikani tiedon. Tiesin sen, että olen syntynyt klo 22.00 jälkeen alkuyöstä, mutta tuohon nousevan merkin selvittämiseen tarvitaan tarkka-aika. Sen saa kirjallisesti kysyttyä sairaalasta. Olen ns. keskiyöllä syntynyt nainen.

Nouseva merkkini Kauris
Otan tähän nyt lyhyen kuvauksen, että mitä tuosta nousevasta kaurismerkistä kerrottiin tuossa YouTube lähetyksessä. Kauris tarvitsee jonkun jutun päästä kehittämään/rakentamaan konkreettisesti asioita. Hänen aikomuksenansa on saavuttaa asia näkyväksi. Häneltä löytyy kunnianhimoa tehdä asioita hyvin. Hän voi olla aika ankara itselleen. Kauris tykkää keskittymisestä asioihin. Kauriista kerrotaan, että hän on helmi työntekijänä ja sopii useanlaisiin pesteihin. Kunhan hän vain itse kokee työnsä merkityksellisenä. Kun kauris jotain lupaa, hänen sanansa myös pitää. Kauriin voima edustaa aistien herkkyyttä, jotka avaavat porttia hellyyteen ja hyväntahtoisuuteen. Kauriin näkeminen luonnossa viestinä on, että avaa sydämesi ja anna lempeyden tulvia ulos. Näet asiat viattomuuden ja kauneuden näkökulmasta. Nehän ovat niitä erittäin kauniita asioita, joista pidän erityisesti.
Nousevista kauriista löytyy myös niitä, jotka voivat mennä äärirajoille ja vetää itsensä ns. piippuun. Onnistumisen kauriille takaa lopullisesti eli osaa ottaa käyttöön myös yhdessä laskevan merkkinsä. Nimittäin kauriin laskeva merkki on vastakkaispuolella oleva rapu. Minun laskeva merkkini on rapu. Täältä tulee se extra ja paras asia hoitaa hommat kotiin. Kun kauris ottaa käyttöönsä ravun laskevan merkin eli tunteet. Ottaa mukaan asioihin tunnetilan ja luottaa omiin tunteisiinsa silloin alkaa syntyä tulosta.

Kaurista kiehtoo asiat, joilla voi saavuttaa ja tehdä hyvää. Siihen, kun yhdistetään vahvat tunteet. Ei voi muuta sanoa kuin, että tässä on tärkeätä oppiläksyä. Tämän oivaltaminen antaa elämään sisältöä ja niitä onnistumisen tunteita erittäin paljon.

Keskiyön syntyneille on tärkeää saavuttaa se ns. sisäisen kodin rauha, joka kehittää ns. henkisiä kykyjä. Tätä voi tehdä nousumerkin kutsuna. Näin syntyy aina uutta ja siitä voi seurata myös ns. menestystä.
Tätä tarkastelua vasten en pidä mitenkään hömppänä tutustua astrologiaan ja näihin merkkeihin. Oppia niiden kautta itsestään uutta ja peilata niitä omaan minäkäsitykseen. Voin todeta, että tuossa kauris-rapu-yhdistelmässä on minulle varsin tuttuja asioita itsestäni. Tämä avartaa siihen, että entisestä enemmän osaan hyödyntää ja kannattaa hyödyntää tunteita. Aasinsilta nuo tunteet.

Kuumerkkini Skorpioni
Käyn lyhyesti läpi vielä kuumerkkiäni. Joka on vähemmin tunnettu. Kuumerkki perustuu asentoon, jossa kuu oli syntymähetkellä. Kuumerkki kertoo enemmän ja syvällisemmin henkilön tunteista, kun taas aurinkomerkki antaa yleistä kuvausta henkilön luonteesta. Aurinkomerkki edustaa tietoisuutta.
Kuumerkkiin liittyy pinnan alla piilossa olevat asiat, kuten alitajunta ja tarpeet. Kuumerkki kuvastaa myös tapaa reagoida asioihin. Kuumerkki syventää aurinkomerkin sanomaa. Sanotaan, että kuumerkki tuo esille sielun sisäistä maisemaa. Tarkoittaa myös ns. arkea eli rutiineja, tottumuksia ja tapoja. Kuun luonne on herkkä ja aistiva. Kuu edustaa myös menneisyyttä ja turvaa. Minun kuumerkkini on Skorpioni. Olen siis aurinkomerkkinä Kaksonen, nousevassa merkissä Kauris ja laskevassa merkissä Rapu.

Kun tästä kuumerkistäni olen lukenut ja pohtinut ja yrittänyt yhdistellä muihin merkkeihini. Sanotaan, että kuumerkkinä Skorpioni on selviytyjä. Hän tavoittelee päämäärää. Häneltä löytyy sinnikkyyttä ja päättäväisyyttä. On valmis uusiin haasteisiin. Skorpionista löytyy sellaista alkukantaista voimaa. Hän voi uppoutua välillä liiankin syviin vesiin. Onneksi Kaksonen aurinkomerkkinäni nostaa aina sen päivänvaloon. Tämä luo sitä tasapainoa elämääni. Silloin Skorpionin tarkkakatseisuus pääsee esille viisautena. Se muuttuu vahvuudeksi ja pääomaksi.
Jos näitä merkkejä lähtisin lyhyesti kokoamaan omalta osaltani vielä yhteen. Aurinkomerkkini Kaksoset kertoo yleistä kuvausta luonteestani.

Aurinkomerkkini Kaksonen
Kaksosista sanotaan, että ne pitävät saada ideoida asioita ja ovat kokeilunhaluisia. Haluavat yhdistää myös leikkisyyttä. Kaksosiin liitetään kyky ja halu kommunikoida ja vaihtaa tietoja ja ideoita. Kaksosien elämään kuuluu niin puhelimet, kännykät ja tietokoneet. Tähän yhdistetään kuumerkin tunneasiat Skorpionin ominaisuutena. Tahto selviytyä näistä asioista tulee sieltä ja se sinnikkyys ja päättäväisyys. Lopuksi yhdistämme vielä nousevan Kauriin ja laskevan Ravun ominaisuudet. Yhdistelmä on mielestäni aika hyvä ja antaa hyvin eväitä elämään. Ilman aurinkomerkin keveyttä ja hauskuutta ei Skorpioni ja Kauris tulisi selviytymään, vaan edessä voisi olla totaalinen uupuminen.
Äärettömän tärkeä, että näistä löytyy tasapaino. On voimaa viedä asioita eteenpäin ja määrätietoisesti muistaen kuitenkin oman rajallisuuden ja huolehtien myös siitä keveydestä ja hauskuudesta. Onkin erittäin tärkeää tällaisessa asetelmassa vapaa-aika ja sen käyttäminen tavoin, joka tukee omaa jaksamista ja hyvinvointia.

Retkellä horoskooppipuistossa Huvilan Härässä Somerolla
Tuli tätä aihetta pohtiessa mieleen, että olisipa kiva käydä, jossakin aiheeseen liittyvässä kohteessa. Niinpä mielen syövereihin nousi Somerolla sijaitseva Huvila Härkä, joka on teemoitettu horoskooppiaiheista. Mitäpä kaikkea siellä voisikaan olla? Kesän ensimmäinen retki oli tulossa ja tämäpä ajoittui mukavasti reittisuunnitelmiin.
Huvila Härän horoskooppipuisto on ainutlaatuinen ja elämyksellinen paikka.

Horoskooppisalit sijaitsevat vanhassa navetassa. Siellä on 12 merkkihuonetta. Ko. paikassa on myös rakkauden polku.

Tämä tarinani on tulkintani omista horoskooppimerkeistäni. Jokainen voi tehdä oman tulkintansa horoskoopeistaan, jossa asia alkaa enemmän kiinnostamaan. Tietoja löytyy hyvin monista kanavista mm. astro.fi yhteytesi universumiin. Asioita, joista kirjoittelen blogissani on niitä, jotka minua kiinnostavat. Olen se perusominaisuuksiltaan Kaksonen, jota kiinnostaa kaikki uusi. Kun siihen yhdistetään vähän Skorpionin tunteita ja Kauriin päämäärätietoisuutta. Tarinoita alkaa syntymään.
Horoskooppiterveisin
Päpi
[…] Mitä on horoskoopit? aurinkomerkki, kuumerkki, nouseva ja laskeva merkki? Esimerkkinä Päpin merki… […]