
On ollut pidemmän aikaan suunnitelmissa, että käyn jossakin vaiheessa Soinissa. Soinissa on nimittäin tosi paljon retkeilyreittejä. Soini kuuluu Etelä-Pohjanmaahan. Tarkemmin sanottuna Soini on osa Järviseutua tai Järvi-Pohjanmaata. Soinin lisäksi niitä ovat Alajärvi, Vimpeli, Evijärvi ja Lappajärvi.
Etelä-Pohjanmaalle muutettua olen tutustunut niin Alajärven, Vimpelin kuin Lappajärven seutuihin. Olihan asuntovaunu viisi kesää juuri Järviseudulla. Soini on jäänyt näistä kunnista sijaintinsa vuoksi kauemmaksi Seinäjoelta kuin sieltä Alajärveltä. Yhden kerran olen käynyt elämäni aikana Soinissa. Se oli ennen tänne Etelä-Pohjanmaalle muuttoa.
Soinissa runsaasti mielenkiintoisia retkeilyreittejä
Olen kartoittanut aika kattavasti Etelä-Pohjanmaan alueen luontoreittejä ja havainnut, että niitä on runsaasti mm. Soinissa. Tänä kesänä oli tarkoitus, että olisi yhden päivän käyttänyt siellä polkuja kiertäen. Sattuneesta syystä eli selkäni oireillessa ei pitkiä kävelyretkiä ole voinut tehdä.

Huomasin, tässä Internetistä, että Soinissa järjestetään luonto- ja erämessut 7.8.2021. Ajattelin, että sinne voisin kyllä mennä käymään ja samalla käydä jossakin luontopolulla kuitenkin pienen reitin kiertämässä.

Soinin luonto kiehtoi myös esi-isääni
Soinin luontoa kuvataan näin, että se on karun kaunista, suorastaan siniveristä. Soinin vanha nimi on mielenkiintoinen eli Konungsåby eli Kuninkaanjoen kylä. Nimessä vaikuttaa kuningastarusto, jonka taustalla on tarina 1500-luvulla Ruotsia ja Suomea hallinneen kuningas Kustaa Vaasan metsästysretkistä. Näinpä arvokasta titteliä kantavat Kuninkaanpuisto ja Kuninkaanpolku luontoreitit. Mikä tästä tekee mielenkiintoista minulle, niin isäni puolen sukututkimusta on tehtynä. Sukututkimus päättyy 1500-luvulle, jossa esi-isänäni on Kustaa Vaasa. Lieneekö tuo innostus luontoon jo kummut sieltä saakka? Jää pohdittavaksi.
Tällä kertaa kiersin tuolla Soinissa vähän pienemmän reitin, kun yritän kuntouttaa selkääni ja jalkaani toimintakuntoisemmaksi liikkua. SI-nivel-vaiva on hankala vaiva saada kuntoon tai näin se on ainakin omalla kohdallani osoittautunut. Jospa se siitä aikanaan. Kävin tosiaan kiertämässä Hermannin polkua. Nuo Kaihiharjun maisemat on kaunista luontoa. Ihailin niitä harjuja, joissa humpsahtaa aina ihania poteroita ja alla ihania lampia. Jossakin vaiheessa täytyy palata Soiniin muille luontoreiteille.

Ihastuttava Soinin kirkkomiljöö
Poikkesin myös reissullani Soinin kirkon miljöötä kuvaamaan. Tykkään yleensä käydä paikallisissa kirkkomiljöissä. Tällä kertaa saavuin siihen aikaan, että kesäinen tiekirkko ei sisältä ollut auki.

Kirkko näytti kauniilta ja vanhalta. Luettuani tarkemmin Soinin kirkkomiljööstä. Niin Soinin kirkkotapuli on jo vuodelta 1795. Museovirasto on listannut kirkon ympäristöineen valtakunnallisesti merkittävien kulttuurihistoriallisten kohteiden luetteloon. Erikoistuneena on myös kirkon ulkopuolella oleva Suomen ainoa vaivaisakka, kun perinteisesti kirkkojen eteen on pystytetty vaivaisukko.

Messuosastoille tutustumaan
Mennäänpä hetkeksi luonto- ja erämessuille Soiniin. Tapahtuma-alueella oli metsästys-, kalastus-, ja retkeilyaiheisia messuosastoja. Lisäksi oli järjestetty luentoja. Ensimmäisenä messuille astellessani portista maksettuani lipun sisään. Pääsin tutustumaan Etelä-Pohjanmaan kalatalouskeskus ry:n osastolle.

Siellä osastolla oli esillä järviemme kaloja uiskentelemassa sekä rapuja. Itse olen pikku tytöstä asti käynyt kalastelemassa, etenkin aikoinaan edesmenneen isäni kanssa. Monenlaisia kaloja olen nähnyt ja tunnistan niitä. Nykyään joskus tulee käytyä ongella ja nyt täällä vaunurannassa se on ihan helppoa toteuttaa.

Kalainnostustani on laskenut vähän muutamia vuosia sitten tullut kala-allergia. En pysty niitä enää syömään, vaikka kalat olivat ennen lempiruokaani. Pidin erityisesti muikuista, siioista ja lohesta ja savustettuna myös lahna oli ihan ok.
Luonnosta jalostetaan monia terveyttä edistäviä tuotteita

Messuosastoilla oli myynnissä suomalaisista raaka-aineista valmistettuja luonnon tuotteita. Itselle lähti kotiin vietäväksi kotimaista Riekon marjatilan jatkojalostamia karpalotäysmehua ja karpalohyytelöä. Karpalo on erittäin hyvä antioksitantin lähde. Antioksidantit poistavat elimistöstä vapaita radikaaleja. Se on erittäin hyvä marja. Niin virtsatie, verensokeri kuin sydänjuttuihin. Luonnossa liikkujalle hyviä ja terveellisiä vaihtoehtoja oli myynnissä mm. kotimaiset Nordicforyou lisäaineettomat retkiruoat, joita löytyy niin gluteenittomina kuin laktoosittomina, myös vegaani vaihtoehtoina. Tuotteista löytyy lisätietoja Nordicforyou-sivustolta ja niitä voi tilata verkkokaupasta.

Löytöretkiä lähelle
Messuilla esiteltiin Järvi-Seudun alueen retkeilykohteita. Mm. tuossa Kuortaneelta mennessä Lehtimäellä on mielenkiintoinen kohde nimeltä Valkealampi, jota kutsutaan mm. lempinimellä ”Lakeuden Lappi”. Jossakin vaiheessa syksyn aikana aion tehdä vielä oman retken ainakin sinne. Retkikohdetta aiotaan alkaa myös ehostamaan niin, että Alajärven kaupunki tulee satsaamaan ko. kohteeseen. Sinne on suunnitelmissa myös caravan-alue. Lehtimäki kuuluu nykyään Alajärven kaupunkiin. Ilman mm. Leader:n rahoittamia hankkeita olisi moni kohde vielä tuntematon. Kuudestaan ry:n ylläpitämä retkeilysivusto nimellä ”Löytöretkiä lähelle”, josta löytyy monipuolisesti lähialueen retkeilykohteita. On erittäin ilahduttava asia, että esille nostetaan luontokohteita ja niiden arvostus pääsee kasvamaan.
Kuinka saadaan vetovoimaisuutta ja elinvoimaisuutta kylille?
Keskustelin myös Etelä-Pohjanmaan kylien edistämisen puolesta tekevien henkilöiden kanssa. Arvostan tätä työtä suunnattomasti. Olinhan itse aikoinaan vajaan kymmenen vuotta Savossa alueemme aktiivinen kyläyhdistyksen vaikuttaja ja tekijä. Mm. opinnäytetyö ammattikorkeakoulussa ohjautuu kyläyhdistyksen kehittämiseen. Etelä-Pohjanmaalla on kylien edistämiseen perustettu Landemia-hanke. Jonka tavoitteena on edistää alueen vetovoimaisuutta ja elinvoimaisuutta, saada alueellamme uusia pysyviä asukkaita ja tukea ja mahdollistaa monipaikkaista asumista ja paikkariippumatonta työskentelyä. Tätä hanketta toteutetaan pilotoimalla viidessä kunnassa eri puolilla Etelä-Pohjanmaata.

Nämä Landemia-hankkeen kuusi nostamaa asiat ovat:
unelmien asuinpaikka
kotiportilta luontoon
yhteisöllinen tuki
helppo harrastaa
pysähdy hetkeksi
hyvä elämä maaseudulla
.
Nämä ovat ainakin minulle tärkeitä asioita ja tukivat oikein hyvin tätä pientä onnistunutta luonto- ja erämessuja Soinissa.
Kuinka eräretkeilijä Mikko ”Peltsi” Peltola toteuttaa haaveitaan?

Retkeä kruunasi vielä mukavasti Mikko ”Peltsi” Peltolan lavaesitys. Hän kertoi mielenkiintoisesta kahdesta luontoretkestä kuvien kera. Toinen retki oli suuntautunut heillä Suomen Lappiin Korvatunturille ja toinen Kamtšatkan niemimaalle. Jäi mieleen, kuinka Peltsi kuvasi, että talvella kannattaa kokea elämys nukkua teltassa, vaikka ympärillä olisi mahdollisuus mennä mökkiin yöksi. Se kruunaa aina talvisen luontokokemuksen, kun saa viettää yön tai öitä talvisen luonnon keskellä. Tuolla heidän Lappi-retkellänsä se varmasti on erityisesti korostunut, kun pakkanen on paukkunut 30 asteessa. Peltsin tarinoita löytyy katsottavaksi Yle Areenasta.
Tästäkin unelmastani tuli tosi, että sain ihan livenä kohdata Peltsin. Olen katsonut Peltsin joitakin retkikuvia TV:stä ja myös täällä Hirvijärven läheisessä Varpulan järvellä on Peltsi aikoinaan melonut mielenkiintoisilla Romukivillä.

Retkeni oli oikein onnistunut ja ajatuksia herättävä. Kuvaisin lopuksi tuota Soinia näin, että se on upea luonnon ja retkeilyreittien kunta. Luonto on monipuolinen aapasoiden, lukuisien järvien ja jylhien harjujen muodostuma. Siellä voi koe monenlaista elämystä ja sinne on kiva palata uudestaan.

Suosittelen tutustumaan lähiseutumatkailuun
Lopuksi suosittelen tutustumaan itse kunkin oman lähialueen retkeilykohteisiin. Niistä voi vielä löytyä mielenkiintoisia ns. löytöretkiä lähelle. Itse olen tykännyt myös lähiseutumatkailusta. Heti tänne Etelä-Pohjanmaalle muutettuani, aloin tekemään juuri ns. löytöretkiä lähelle. Näin arjen keskelle vapaapäivinä saa mukavaa irtiottoa. Pienistä puroista se muodostuu hyvä olo, joka on myös yksi tämän blogini teemoista. Tulen syksyn myötä tekemään lisää erilaisia tarinoita. Haluan innostaa tarinnoillani erilaisiin hyvinvointiin vaikuttaviin asioihin ja kertomaan tarinoita elävästä elämästä.

Lisäksi jään innolla odottamaan, että tuleeko arpavoittoja ko. messuilta. Ähtärin eläinpuiston viikonloppupaketti hotelleineen olisi mukava tervetullut lisä syksyä kohti. Joka tapauksessa Ähtäriin ollaan menossa näillä näkymin vielä elokuussa tuttavan perheen lapsien kanssa. Lapset ovat lähellä sydäntäni. He tuovat iloa ja valoa elämään.
Päätän tällä kertaa tarinani tähän Katri Helenan kauniiseen lauluun.
Lintu ja lapsi
” Lapsella vain voi silmät niin loistaa
Lintuja kun hän katsella saa
Haaveita vain se vapauden toistaa
Lintuset nuo ja kaunis maa”
Löytöretkeilijä lähellä
Ystävyydellä
Päpi
[…] erä- ja luontomessulla Soinissa nähneen luennoimassa Mikko ”Peltsi” Peltolan. Hän kertoi siellä mielenkiintoisia […]