Voimaannuttavat voimapuut

Tuli mieleeni, että taidanpa kirjoitella tarinaa puista. Olen käsitellyt useissa tarinoissani eri eläimiä ja lintuja. Nyt on kiva kirjoitella välillä puista. Opiskeltuani tänä syksynä mm. Green Care -kurssilla luontosuhteesta ja luonnon hyvinvointivaikutuksista. Siellä on noussut esille hyvin monenlaisia asioita. Yhtenä on noussut minulle voimapuut. Nostan tähän tarinaa muutamia perinteisimpiä Suomessa kasvavia puita.

Olen liikkunut niin metsissä ja hyvin erilaisissa puistoissa. Luonnossa on kaikki puut kauniita omalla tavallaan ja myös puistoissa. Puut on kauniita kaikkina vuodenaikoina. Vihreys luo parantavaa voimaa. Syksyiset lehtipuut on kauniita ruskan väreissä.

Kevät luo hempeyttä ja puhkeamista kukkaansa, kuten koivut. Talvella on lumiset puut, kuten kuuset aivan ihania. Niistä on mukava tipautella lunta vähän hartioille. Puiden tuoksut tuovat ihanaa eteeristä tuoksua. Niitä pidetään hyvin terveyttä edistävänä, kuten männyt hyväksi keuhkoille. Ennenhän mäntymetsien keskelle rakennettiin myös parantoloita.

Nyt alan käymään läpi muutamia suomalaisia puita. Olen tutustunut erityisesti Green Care -kurssin innostumisen myötä kirjaan ”Metsäkellintä – Mirja Nylander”. Se kirjon sisältö on todella puhutteleva ja paljon minua kiehtova. Sieltäpä otan näistä voimapuista tietoa ja yhdistelen omiin näkemyksiini ja kokemuksiini vuosien varrelta.

Koivu on kaunis puu ja hyvin suomalainen puu. Tuo varmasti ensimmäisinä asioina mielellään kesän ja ne saunavastat. Niitä myös isoäitini teki paljon, kun olin lapsi. Se muisto elää minussa. Itse pidän keväällä paljon koivuista niiden herkkyydestä ja kuinka koivut puhkeavat lehteensä. Siitä on noussut minulle mieleeni aina naiseus. Näen, että koivu puuna edustaa naiseutta ja sitä herkkyyttä.

Koivu on aina kaunis myös muina vuodenaikoina kuin kesällä. Koivu aistii myös herkkyyttä talvipakkasten paukkuessa. Sen herkkyys ja huurteiset koivupuut on todella kaunis näky. Minulla on yksi valokuva, jonka olen ottanut juuri tuollaisena aikana. Siitä on yksi vuosi painettu myös työnantajani joulukortit yhteistyökumppaneille. Siitä kiitoksenani kuuluu edesmenneelle esimiehelleni. Hän halusi hyödyntää valokuvaamistani ja valokuviani.

Syksyllä koivut puhkeavat kauniiseen keltaiseen värityksen ja tuovat viestiä pilkahduksen valosta ja sisäisestä ilosta. Ne viestivät siitä voimasta, jota keltainen väri antaa. Koivut tarvitsevat myös paljon vettä, jotta niiden voima säilyy. Niin me ihmisenä tarvitsemme hyviä ravinteita jaksaessamme kukoistaa. Niinpä parhainta olisi juoda raikasta lähdevettä. Nykypäivänä harvemmin saa enää ns. elollista lähdevettä. Näkisin, että hanavettä voi ehostaa laittamalla siihen vaikka sitruunaa, siunata ja kiittää siitä. Meillä on kuitenkin saatavana puhdasta vettä ja sitä riittää meille kaikille. Tällöin voimme veden energisoida meille ravitsevaksi.

Nyt katson vielä, että mitä tuolla Nylanderin kirjasta kerrotaan koivuista. Ahaa, Nylander kuvaa kirjassaan koivikoita hyvänolon ja kauneuden lähteenä. Sinne on kiva mennä etenkin, jos olo tuntuu vähän kurjalta, nuhjuiselta ja ympärillä leijuu arvostelua. Silloin etenkin kannattaa suunnata matka koivikoille. Koivikot puhdistavat meitä. Mielenkiintoista, että vietin eroni jälkeen useita kesäviikonloppuja koivikon läheisyydessä. Sillä oli siis tarkoitus ja se puhdisti minua. Voin olla nyt siitä jälkeenpäin todella kiitollinen. Se antoi tilaa niin kauneudelle, hyväksyvyydelle, arvostavuudelle, kiitollisuudelle, hyvyydelle ja lempeydelle. Sen teki koivunlehtien vihreys ja koivunrungon valkoisuus. Valkoinen väri vaikuttaa elinvoiman keskukseemme. Sinne liittyvät omat kokemukset ja tunteemme. Sanotaan, että valkoisessa on kaikki värit eli tarkoittaen, että käy kaikkiin elämän osa-alueisiin. Tähän auttaa lisänä syvä hengitys, kun menee koivikoille. Vihreä väri rauhoittaa meitä ja voi olla vaikutusta jopa verenpaineeseen myönteisesti.

Otetaanpa seuraavaksi mäntykankaat. Olen asunut vuosia ja vuosikymmeniä aikoinaan mäntypuiden ympäristössä. Viime kesänä loppukesän ja tämän kesän oli asuntovaunu mäntymetsän ja järven siimeksessä. Koin, että tarvitsin tilaa hengittää raikkautta ja puhtautta. Sitä tarjoaa mäntymetsät, kuten tuolla aiemmin mainitsin niin ennen ns. keuhkoparantoloita rakennettiin mäntymetsien siimekseen. Jos kerroin, että koivu kuvastaa minusta ns. naisellisuutta tai vaikka feminiinisyyttä. Sanoisin, että mänty taas kuvastaa minulle vähän maskuliinisuutta. Olimme sitten naisia tai miehiä niin meissä on kuitenkin molempia puolia jokaisessa.

Näen, että mänty luo sellaista selkeyttä elämään. Siihen voi luottaa täysillä, että se vapauttaa meidät olemaan tässä ja nyt. Sen koin tuolloin toissa elokuussa, kun vaunu siirtyi Hirvijärvelle mäntymetsän siimekseen. Sain pari kuukautta siellä iltaisin rauhoittua ja rentoutua ja hengittää vapaasti. Niinpä siitä alkaen olen jälleen nukkunut hyvin. Jotakin kehossani pääsi tapahtumaan. Oli asioita, jotka tarvitsivat ns. maskuliinista selkeyttä elämääni.

Katsotaanpas jälleen, mitä Nylander kertoo kirjassaan männyistä. Hän tuo esille, että jos taakka harteilla painaa ja itsetunto kaipaa kohennusta niin suunnista mäntykankaille. Minulla oli tuolloin viime syksynä useita asioita, jotka kaipasivat rauhaa mm. uudet työtehtävät vastapainoksi vapaa-ajalla paljon luonnossa olemista. Sanotaan, että mäntymetsät auttavat myös immuunipuolustusjärjestelmän ylläpidossa.

Voinette tarinoiden lukijat todeta kaikki, että nämä ajat ovat juuri sellaisia olleet, että meiltä on kysytty hyvää omaa immuunipuolustusjärjestelmää. Siinä voin sanoa, että luonto auttaa meitä omalta osaltaan. Männynneulasista sanotaan, että niistä saa apua mm. unettomuuteen ja rentouttavat hermosärkyjä.

Luonnosta pitävänä ihmisenä rakastan ja kaipaan myös kuusikoita. Täytyy myöntää, että kuusikoita löytyy synnyin kotiseuduilta Savosta paljon. Tykkäsin lapsena leikkiä aina kuusien alla. Kerran myrsky kaatoi pari ihanaa isoa kuusipuuta kotipihastani. Lapsena aina otin kuusista pihkaa ja söin sitä välillä, vaikka se tuntui aina tarttuvan hampaisiin. Silti pidin siitä.

Kuuset ovat olleet minulle tärkeitä jo lapsuudesta asti. Ilokseni voin todeta, että tuossa Seinäjoen Törnävän alueella kirkon läheisyydessä on todella isoja ja kauniita kuusia. Aika usein kipaisen sinne lenkkipolulle. Kotona oli aina kuusi jouluisin. Minulle oli todella tärkeää, että kuusipuu haettiin isän kanssa yhdessä metsästä. Välillä oli todella lumisia talvia, mutta kyllä vain kaunis kuusi tuli aina kotitupaa koristamaan.

Tykkäsin sen koristella aattona aina hyvin aikaisin. En osannut nukkua aamusta, joten usein kuusi oli koristeltuna jouluaattona jo ennen klo 6.00. Kuusesta olen vuosien varrella tehnyt välillä aina kuusikransseja somistamaan kotipuutarhaa. Tykkään, että kuusenoksia käsitellessä esim. kransseiksi, se pistely käsissä tuntuu todella hyvältä ja verenkierto pääsee liikkeelle. Katsotaanpa myös tähän, että mitä Nylander kertoo kirjassaan kuusista. Hän kertoo, että kun olotila tuntuu juurettomalta, kipaise kuusikkoon. Niinpä sitä tulee aina tehtyä välillä.

Näen, että nykypäivänä on vaikeampaa täysin pysyä omassa energiakentässä ja olla syvästi maadoittuneena. Siksipä metsä auttaa siinä meitä ja etenkin kuusimetsät maadoittavat meitä. Kuusenneulasia kannattaa kyllä kosketella. Nimittäin ne ovat tulehduksen estäjiä. Onkin hyvä muistaa, että kun tulet vaikka kauppakeskuksesta kotia niin, kädet kannattaa pestä hyvin. Jos olet ollut kuusimetsässä ja kosketellut siellä kuusenoksia, silloin kannattaa jättää kädet pesemättä ja antaa metsän hoitaa meitä. Kuusenpihka on tulehduksia ja bakteeria estävää ainetta ja hyväksi mm. ihovaivojen hoitamisessa.

Tässäpä tällä kertaa jotakin voimaannuttavista voimapuista.

Voimapuuterveisin

Päpi