Sukujuuriani karjalaisuudessa

Tämä aihe on ollut mielessäni minulla kirjoittaa oma blogitarinani. Jotenkin nyt tämä karjalaisuus-aihe vain nousi näin itsenäisyyspäivän aatonaattona mieleni syöveriin. Nousi siitäkin syystä, että näin Facebookissa ilmoituksen, että joulukuussa pääsisi tutustumaan Isokyröön Lehmijoelle yhdelle perinnetilalle. Se sai minut syttymään tästä aiheesta tällä kertaa. Se on juuri asuinseutu, jossa isäni on ollut lapsena evakkomatkallaan perheensä kanssa. Isokyrössä olen käynyt kolme kertaa täällä Etelä-Pohjanmaalla asuessani. Pieni pyörähdys on tullut tehtyä myös Lehmijoelle. Yksi tarina löytyy täältä blogistani nimellä: Isookyröön – Päpin hyvän olon retkipäivä 4.2.2021. Oli aika ensimmäisiä tarinoitani, joita kirjoittelin tänne alkuvuodesta.

Kesäretkellä tuli käytyä Itä-Suomessa viittasin siinä blogitarinassani tähän karjalaisuuteen. Yhtenä retkikohteistamme oli Nurmeksessa Bomba-talolla. Kylläpä sieltä kirjasta löytyi ukkini ja mummoni nimet.

Mitä tulee siirtolaisuuteen. Onhan se ollut iso asia Suomessa, kun noin 430 000 siirtokarjalaista on sijoitettu uusille asutusalueille. Se on ollut iso murros molempiin suuntiin. Kaikki ei ole aina sujunut täysin kitkattomasti ja varmasti se on jättänyt jonkinlaisia jälkiä itse kunkin elämään.

Mitä merkitsee sukujuuret ja se heimo, jossa on juuresi. Minulla sukujuureni muotoutuu niin karjalaisuudesta kuin savolaisuudesta. Olen isäni puolelta karjalainen ja äitini puolelta savolainen. Isäni on kokenut lapsuudessa evakkomatkan karjalasta Pohjanmaalle ja myöhemmin sitä takaisin Karjalaan ja sieltä Savoon. Isäni on ollut evakossa lapsena täällä Pohjanmaalla.

He olivat tulleet perheensä kanssa Isokyröön Lehmäjoelle isoon taloon. Isäni kertoi, kun olin lapsi, että hänestä pidettiin hyvää huolta siinä kartanossa. Muutama vuosi sitten jo isäni kuoltua soitimme tätini kanssa tuon samaisen talon tyttärelle, joka oli saman ikäisiä isäni kanssa. Hän kertoi muistavansa isäni hyvin ja kuinka he leikkivät lapsena yhdessä. Minusta tuntui kivalta kuulla tästä.

Muuten karjalaisuudestani ei ole kovinkaan paljon puhuttu perheessäni. Toki, kun olin lapsi niin isovanhempani kävivät meillä ja myös minä heillä kaupungissa. He puhuivat osittain karjalaista murretta. Ukkini sanoi aina sanoja, jotka jäivät mieleeni. Yksi niistä oli neveska ja ukkini tarkoitti sillä äitiäni. Se on lainaussana venäjän kielestä, joka tarkoittaa miniää. Kun he ruokailivat, oli heillä tapana mennä ettonoimaan eli pienille päiväunille.

Ukillani oli tapana aina tehdä sellaista kummastuttavaa pomilointia. Hän aina sanoi, että ”hospoti pomiloi”. Minua askarrutti se lapsena ja vielä aikuisena, kunnes vasta muutamia vuosia sitten tuli puhetta yhden entisen työpaikan kollegani kanssa. Hän kertoi, että se pomilointi on aivan uskon ytimessä. Se on Herra armahda rukoushuokaus eli lyhennelmä Jeesuksen rukouksesta: Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä. Se on itäisen kristikunnan säilyttämä rukous. Vaikka ukkini ja mummoni olikin evankelisluterilaisia. Heillä oli vivahteita idän kirkon aarteista.

Vaikka karjalaisuutta ei ole korostettukaan lapsuudessani. Kyllä, minussa henkii kuitenkin sisimmässä sellaisia tiettyjä karjalaisuuden piirteitä, ja iän myötä olen huomannut ne entistä enemmän tulevat esille. Tai olen varmasti alkanut kiinnittää niihin enemmän myös huomiota.

Mitä on karjalaisuus ja mitä asioita yhdistäisin itsessäni karjalaisuuteen. Mainitsin tuon piirteet. Lähdetäänpä sieltä tarkastelemaan asioita vähän tarkemmin. Sanotaan, että karjalaisuus on innostusta. ”Innostusta itkuun asti, masennusta maahan saakka.” Kyllä, allekirjoitan tuon itsessäni. Olen innostuva ihminen ja se on oikeastaan moottorini, jolla menen eteenpäin. Ilman sitä tylsistyisin ja jopa pahimmillaan varmaan saattaisin jossakin määrin masentua. Tuo innostus on niin vahva, että käyn välillä itkun kanssa asioita läpi, mutta nousen jaloilleni sieltä nopeasti ylös. Taas ilo leiskuu minussa.

Sanotaan, että karjalaisuus on voimavara, joka vahvistaa identiteettiä. Karjalaisuudesta puhuttaessa nostetaan esille juuri tuo ilo. Jopa yhdessä kolumnissa sanotaan, että kukahan tuotteistaisi tuon karjalaisen ilon. Kirjoitin taannoin tarinaani sisäisestä ilosta. Se syntyi siitä, että eräs opiskelijakollega kysyi minulta, että kerrohan, mikä on tuo salaisuutesi tuohon iloon ja voimaan. Karjalaisuus on arvo. Karjalaisuuteen yhdistetään elämänmyönteisyys, mukautumiskyky, tunteiden jakaminen ja toisesta välittäminen. Näen, että kaikki nämä piirteet puhuvat puolestani karjalaisista juuristani. Vaikka elämäni on kulkenut muualla kuin karjalassa. Niin sisälläni on se ydin, joka kumpuaa minussa karjalaisuutta aika vahvasti. En koe kuitenkaan sinällään tarvetta alkaa sitä erityisesti korostamaan. Vaan haluan sen säilyttää sellaisena ainutlaatuisena sisimpänä, joka sieltä kumpuaa minusta.

Mitä kerrotaan karjalaisesta tapaperinteestä. Se saa minussa aikaan suuren ilon ja roihun. Karjalainen tapaperinne perustui elämäntapaan ja vuodenkiertoon. Sitä tarkoittaa myös luonnon rytmi. Entisajan karjalaisessa yhteiskunnassa työ sääteli ihmisen elämään vielä enemmän kuin nykyisellään. Työntekoa arvostettiin. Laulu on kuulunut karjalaiseen kulttuuriin. Kun näitäkin asioita miettii niin ne ovat minussa nytkin läsnä.  Yksi kaikista rakkaimpia laulujani on ”Evakon laulu”, jota tulee aina välillä kuunneltua. Siinä on tunne yhteyttä ja läheisyyttä juuriini. Saan myös vahvistusta elämälläni ja sen tarkoitukselle, kuten yleensäkin koen musiikin elvyttävän voiman. Musiikista olen kirjoittanut kaksi tarinaa blogiini nimillä: ”Musiikin voimaa – kaikki päättyy hyvin ja rakkaudesta musiikkiin.

Samoin juhannus on ollut Karjalassa tärkeä vuotuisjuhla. Juhannuskoivut on tuotu koristamaan ovien pieluksia. Täytyy sanoa, että isovanhemmat rakastivat koivuja. He saapuivat kylään, niin mummo kävi hakemassa koivunoksia ja istuutui pihakeinuun tekemään niistä saunavastoja kesäisin. Jotenkin tuntuu, että heille niiden avulla syntyi yhteys kauniiseen karjalaisiin maisemiin. Lehtomaisuus ja rehevyys on ollut karjaisten maisemien aarretta enemmän vielä kuin Savossa. Olen kirjoittanut voimaannuttavista voimapuista oman blogitarinani, jossa yhtenä puuna on nimenomaan koivu.

Se, mikä minulle nousee isästäni karjalaisuudessa vahvana mieleen, oli se urheilun huuma, jota hän rakasti paljon. Hän seurasi paljon urheilua tv:stä ja minä opin siinä rinnalla sitä seuraamaan yhdessä. Hän oli nuoruudessa urheilut paljon. Olihan jo kouluun hiihdetty suksilla talvella hyvin pitkiä matkoja, jotenka kunto pysyi hyvänä. Isäni on pienikokoinen, mutta hyvin riski voimistaan. Hän teki ruumiillista työtä työuransa ajan. Mitä tulee vielä urheilijoihin. Hän toi esille hyvin usein lapsuudessani painin ja sanoi, että siellä Pohjanmaalla on pojat kovia painijoita. Siitä jäi minulle ensimmäiset mielikuvani tästä Pohjanmaasta.

Mitä tulee karjalaisiin perinneruokiin, niin kyllä minulle karjalanpiirakat etenkin maistuu tosi hyvältä. Mummoni teki aikoinaan sultsinoita ja pyöröjä. Kyllä, minä pidän eniten karjalanpiirakoista ja myös hyvin tehty karjalanpaisti maistuu todella hyvältä perunoiden kera.

Mitä tulee käsitöihin, niin se on kuulunut karjalaisiin perinteisiin myös. Itse en ole koskaan ollut innostunut tekemään käsitöitä. Minulla oli vain seitsemänteen luokkaan saakka käsitöitä koulussa. Täytyy sanoa, että esim. ompeleminen ei ollut ollenkaan juttujani. Tuntui, että neulat vain katkeili ja sinkoili siinä. Pelkäsin neuloja yli kaiken eli tietty neulakammo oli minulla.

Se tuli siitä, että äitini sai ollessani lapsi uppoamaan käteensä ison neulan. Piti sitä siellä seuraavaan päivään, kunnes meni lääkäriin, jossa se poistettiin. Lääkärit olivat sanoneet, että teillä rouvalla oli onnea matkassa, että neula oli juuttunut luuhun kiinni. Jos se olisi päässyt veriä pitkin kulkemaan, niin siitä seurauksena olisi ollut kuolema, kun se menee sydämeen asti. Niinpä minusta tuli neulakammoinen ja arkailen vieläkin niitä. Muistan kuitenkin kouluajoiltani, että yksi kirjontatyö kiinnosti minusta tehdä koulussa. Nyt, kun katson karjalaisia käsitöitä. Niin, kas vain sieltä löytyy samanlaisia töitä myös.

Tämän tarinan myötä voit pohtia omia sukujuuriasi ja mitä sieltä sinulle itsellesi mahdollisesti nousee esille. Haluan näin jakaa aina ajatuksiani, joista voi saada vinkkejä ja oivalluksia omalle matkalle kukin.

Karjalaisin miettein

Päpi