Sananjalka, Snorkkeli, Sydämellä-Päpin tarinat

Ihastuttava Lakeus kukkii -puutarhamessutapahtuma 21.5.2022 Lapuan Jokilaakson matkailupuutarhassa

Oli ihastuva, kaunis ja tunnelmallinen päivä käydä Etelä-Pohjanmaan puutarhaseuran järjestämässä Lakeus kukkii – puutarhamessutapahtumassa 21.5.2022 Etelä-Pohjanmaalla Lapualla Jokilaakson matkailupuutarhassa. Messut tarjosi kattavasti erilaisia puutarhaan liittyviä tuotteita mm. eri taimistojen kesäkukkia ja monivuotisia perennoja kauniissa jokimaisemissa. Voin sanoa, että kyllähän se tunnelma on erilainen tällaisessa luonnon kauniissa puutarhassa pitää messuja kuin sisätiloissa olevilla messulla. Vaikka ei niissäkään ole mitään vikaa, mutta luonto on itsessään sellainen tekijä, jota ei aivan voi korvata sisätiloilla.

Aidossa luonnon kauniissa ympäristössä kasvavat puut, pensaat, perennat ja sen ympärillä taidokkaasti toteutetut messut on vertaansa vailla. Voin todeta iloksi, että myös Lakeus kukkii -messuilla oli otettu mukavasti lapset huomioon.

Puutarhasta löytyi oma ihastuttava keijumaailma.

Kaikilla keväällä käymilläni puutarhamessuilla eli Tampereen ja Turun puutarhamessuilla oli otettu mukavasti lapsiteema huomioon. Näistä messuretkistä löytyy ihan omat tarinansa täältä blogistani.

Oletko tiennyt, että laulaja Sonja Lumme on myös innostunut puutarhuri.

Hän oli juontamassa ja pitämässä esitystä Lakeus kukkii -puutarhamessuilla. Hän on kirjoittanut myös useita puutarha-alan kirjoja mm. Tomaatti! Intohimona tomaatti ja kotipihan kasvihuone. Mitä tulee kappaleisiin? Niin Sonja Lumpeen esittämä Euroviisut 1985 kappale ”Eläköön elämä” on yksi suosikki kappaleistani, jota tykkään kuunnella.

Mikä on suosikki hyötykasvisi? Oletko ajatellut kokeilla jotakin uutta hyötykasvia tänä kesänä? Blomqvistin taimisto on oikein hyvä paikka lähteä tutustumaan tähän aihepiiriin.

Messuille oli tullut Pietarsaaresta Blomqvistin taimisto erinomaisine hyötykasveineen. Paikalla oli myös taimiston omistaja ja puutarhakirjailijana tunnettu Leif Blomqvist luennoimassa aiheesta. Blomqvistin kirjat antavat hyvää tietoa kotipuutarhurille erilaisista hyötykasveista. Olen käynyt aikoinaan Ylä-Savon puutarhaseuran järjestämällä retkellä ko. taimistolla. Voin todeta, että Blomqvistin taimisto Lepplaxissa on tutustumisen arvoinen retkikohde puutarha-asioista kiinnostuneille.

Mitä tulee hyötykasveihin, niin puutarhassamme kasvaa muutama pieni omenapuun alku, jotka aluksi rusakot söivät tapilleen, vaikka niissä olikin jonkinlaiset suojat. Lisäksi puutarhassa on alkanut kasvamaan hyvin tyrnipensaat ja erilaiset marjapensaat. Niistä sai jo satoa jonkin verran viime syksynä. Puutarha on meillä vain muutaman vuoden vanha ja sitä on perustettu pikkuhiljaa vuodesta 2017 alkaen.

Pidätkö yrteistä ja mikä on suosikki yrttisi? Miten käytät sitä?

Messuilla tätä tarjontaa tarjosi Kurjen puutarha Lapualta. Jos haluaa ostaa hyviä luomuyrttejä- ja vihanneksia niin silloin kannattaa suunnata Kurjen puutarhalle Lapualle ja tuotteita löytyy myös joistakin Etelä-Pohjanmaan puutarhamyymälöistä. Tuotteita saa tilattua myös verkkokaupan kautta. Ne toimitetaan Suomeen Matkahuollon kautta.

Itse pidän ja käytän perinteistä ruohosipulia eniten ruoanlaitossa. Tykkään myös minttujen tuoksuista.

Mikä on tämän kesän kesäkukkasuosikkisi? Tykkäätkö vaihtaa eri vuosina vähän erilaisia kesäkukkia vai tykkäätkö ehkäpä käyttää samoja kesäkukkalajia?

Ko. messuilla upeaa kesäkukkatarjontaa oli tullut myymään Ihamäen puutarha Vöyristä.

Pidän kesäkukista ja tykkään välillä vaihdella eri lajikkeita eri vuosina. Tänä vuonna huomasin, että kesäkukissani on valkoista väriä hieman enemmän kuin aiemmin, kuten rautayrtit ja petuniat ovat valkoisia. Lisäksi ostin tänä vuonna ns. mustia petunioita vaunupaikan kukkalaatikoihin valkoisten lumihiutaleitten kanssa. Kesäkukkasia tuli laiteltua niin vaunupaikalle kuin kotiin somistamaan. Vaunupaikalle kuin kotiin tykkäsin laittaa erilaisia pelargonioita. Niistä pidän ehkäpä kauniimpana tätä Astrid Lindgren pelargoniaa, joka oli vuonna 2021 Ruotsissa suosituin pelargonialajike.

Tuleeko puutarhassa olla perennoita? Mitkä ovat suosikki perennojasi?

Perennatarjontaa oli loistava messuilla ja niitä olivat myymässä niin Taimibongarit Lapualta kuin Harjunpään taimisto Karijoelta. Taimibongareilta voi kysyä perennoja suoraan taimistolta ja heillä on myyntiä myös Lapuan torilla. Harjunpään taimisto myy perennoita suoraan taimimyymälästä kuin verkkokaupasta.

Itse pidän hyvin paljon perennoista. Olen rakentanut penkit niin, että niissä on niin pensaita, puita kuin perennoja sekä sipulikukkia. Kerroksellisuus on hyväksi kasveille ja katettu penkit on helppohoitoisia ja kasvit, puut ja pensaat viihtyvät niissä hyvin. Ne kasvavat myös sellaisissa alustoissa aika nopeasti. Niistä saa myös näyttäviä suojia ja toimivat myös hyvin ”aidanteina” pienissä puutarhapihoissa.

Oletko koskaan kasvattanut puutarhassasi leikkokukkia? Tai voisiko niitä saada ostettua kimppuina syksykesästä?

Etelä-Pohjanmaalta Kuortaneelta oli tullut myös ihastuttava Pieni kukkafarmi myymään sipuli- ja kuivakukkakimppuja, saippuoita ja postikortteja ja kalentereita. Yritys kasvattaa kesäisin leikkokukkia avomaalla Kuortaneella. Valmistaen niistä sidontatöitä ammattitaidolla arkeen ja juhlaan. Farmi on erinomainen retkikohde ja heidän tapahtumistansa ja kursseista löytyy ilmoituksia heidän sosiaalisen mediansa sivustoilta. Ko. linkistä löytyy viime kesänä käymäni Kuortaneen retkikohteista mm. Pienelle kukkafarmille erillinen blogitarina.

Itse olen kasvattanut joinakin vuosina helppoja leikkokukkia kuten tsinnia eli oppineittenkukkia, maloppeja, ruiskaunokkeja ja kehäkukkia. Tsinniat soveltuvat hyvin myös ruukkuistutuksiin ja niitä saada ostettua taimistoilta taimina kuten myös astereita myydään taimina.

Uutuutta vähän perinteisiin ruukkumaailmaan. Mitäpä tuumaisit, jos istuttaisit kukkia näyttävästi isoon ruosteen väriseen istutusruukkuun.

Kukkaset tarvitsevat myös kauniita istutusruukkuja tai -altaita. Tällaiset ruosteiset altaat ovat ihastuttavia ja tilavia istuttaa kauniisti kesäkukkasia tai miksipä ei vaikka yrttejä ja perennoja joukkoon. Näitä tuotteita messuilla tarjoili PP-tuote Lapualta. Samoin heiltä on saatavana teräksistä säänkestävää rajausreunaa, joka muuttuu muutamassa kuukaudessa ruosteen väriseksi ja sulautuen näin luontoon mukavasti.

Olen ihastunut ruosteisiin esineisiin laittaa niitä puutarhaan. Haaveilen myös tuollaisista isoista istutusruukuista puutarhaan. Niissä kasvit pääsevät kyllä hyvin kasvamaan ja niistä saa näyttäviä istutuksia.

Hyödyllisiä piharakennuksia Woodfoxista

Woodfox Oy Seinäjoelta on saatavana kotipihaan hyödyllisiä erilaisia puutuotteita kuten jätekatoksia ja leikkimökkejä. Ne tehdään omassa hallissa kasaus- ja maalausvalmiiksi elementeiksi. Yrityksen omistaa Buusti ry, joka on yhteisöllinen yhdistys. Näin edistää työnhakijoiden ja kuntoutujien työelämään sijoittumista yhteiskunnallisena yrityksenä.

Missä sijaitsee Jokilaakson matkailupuutarha? Milloin sinne voi mennä ihastelemaan?

Jokilaakson matkailupuutarha sijaitsee Lapualla ja siellä voi vierailla läpi vuoden ja suosittelen tutustumaan ko. paikkaan eri vuodenaikoina. Jokainen vuodenaika tarjoaa erilaista tunnelmaa ko. puutarhassa. Hyvin hoidettu ja monipuolisesti somistettu ja kukitettu kesäisin erilaisin ruusuihin, pionein, perennoin ja itsessään paikka on erittäin luonnon kaunis.

Paikka sijaitsee kauniin joen varrella aivan Lapuan kaupungin keskustassa, Tuomiokirkon vieressä. Alueelle on vapaa pääsy, mutta tarvittaessa opastettuja kierroksia voi tilata mm. ryhmille kaupunginpuutarhurilta.

Tarinan kirjoittajalle portti Etelä-Pohjanmaalle Lapua ja Jokilaakson matkailupuutarha

Olen kertonut aiemmissa tarinoissani, kuinka Lapua ja siellä oleva Jokilaakson matkailupuutarha on toiminut porttina Etelä-Pohjanmaalle. Olen kertonut, että poikani muutti vuonna 2012 opiskelemaan ja töihin Lapualle kyseisen matkailupuutarhan viereen. Siitä avautui uusi elämä perheellemme. Alkoi tutustuminen Etelä-Pohjanmaahan ja vuoden 2016 alusta muutin myös Etelä-Pohjanmaalle. Koko näiden kymmenen vuoden ajan olen käynyt ahkerasti Lapualla ja Jokilaakson matkailupuutarhassa. Ko. paikalla on erityinen paikka sydämessäni aina. Voin todeta, että pidän Lapuata Etelä-Pohjanmaan puutarhakaupunkina. Tunnelma on keskustassa kaunis ja puutarhamainen. Lapualta löytyy myös ihastuttavia luontokohteita kuten Simpsiö, jonne suosittelen myös tutustumaan. Aikaisempina blogitarinoinani löytyy aiheita Lapuasta: Portti Etelä-Pohjanmaalle Lapua ja Rakkaudesta puutarhoihin – avoimet puutarhat -tapahtuma 20.6.2021.

Puutarhamessuterveisin

Päpi

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *