Käen tarinaa

Ajattelin tällä kertaa kirjoittaa käen tarinaa. Tykkään kirjoitella eläimistä ja etenkin linnuista. Niissä yhdistyy niin mukavasti luontoyhteys, joka on yksi teemoistani. Luontoyhteyttä pitää vaalia ja herkistyä aistimaan sen tarjoamia viestejä meille. Sieltä voi nousta hyvin ajankohtaista tietoa. Monesti olen huomannut, että ne asiat ovat jo ilmassa ja olen jopa ajatellut niitä.

Lintujen pölähtäminen saa minulla heräämään ajatukset, että tuossa voi olla jotakin viestiä. Ei toki aina, mutta silloin kun tuntuu siltä, että intuitio ohjaa mennä tutkimaan asiaa syvällisemmin. Sanoisin, että se kannattaa ja suosittelen myös tällä tavoin lähestymään luontoyhteyttä.

Pitkään on ollut kesän aikana mielessä, että kirjoitan tarinaa käestä. Perehdyn aiheeseen paremmin. Varmasti monella on vanhan kansan taru siitä, että kuinka monta kertaa käki kukkuu.  …? Mikä sai aikaan minussa valtavan tarpeen tutustua käen elämään ja etenkin sen mahdollisiin viesteihin. Oli se, että alkukesästä käki ilmestyi vaunupaikan mäntyyn istumaan.

Katseli sieltä houkuttelevasti. Täytyy myöntää, että luontoihmisenä en ollut aiemmin nähnyt käkeä, vaikka sen ääni todellakin oli tuttu jo lapsuudesta saakka. Kukkuu, kukkuu… Nyt tuo käki tuli ihan lähelle.

Mitähän sillä oli mielessä tai mitä viestejä se oikein tahtoi kertoa?

Muutaman päivän päästä käki lensi vauhdilla vaunun yli alhaalla. Oikein kuului sujahdus, kun se siitä meni. Hmm… Siinä alkoi tunne, että nyt täytyy asiaa alkaa todella selvittää. Viikot ovat vierineet ja aihe on kytenyt mielessäni. Pääajatuksen ratkaisin itselleni kyllä heti toisen kerran nähtyäni. Tutustuin nimittäin minulle jo tuttuun Pohjolan Voimaeläimet -kirjaan. Mitä siellä kerrotaan käestä? Nytpä otan poimintoja ko. kirjasta, jotta pääsen tarinassani oikein vauhtiin.

Tarina kertoo käestä näin Pohjolan voimaeläimet -kirjassa:

”Kun kasvoin täyteen mittaani, muut halusivat pienentää minut. Kuka olet? Mitä kuvittelet? Mitä ihmettä aiot? Älä kuvittele olevasi parempi ja piilouduin. Lymysin yksin metsään. Eräänä päivänä paine kurkullani kävi niin kipeäksi; että en voinut avata kuin nokkani ja antaa sävelen tulla. Kuk-kuu, kuk-kuu. Vihdoinkin lauloin sydämeni pohjasta, sillä vihdoinkin olin löytänyt oman ääneni ja oman tapani laulaa.”

Jokaisella meillä on oma ja ainutlaatuinen ääni. Osaammeko arvostaa sitä ja hyödyntää jopa sitä? Vai vaikenemmeko ja pienennämme itseämme. Miten tuota ääntä voisi käyttää? Mitä tapahtuisi, jos saisit oman äänesi käyttöön mahdollisimman laaja-alaisesti. Mikä saattaisi muuttua ja miten? Mitä kaikkea voisi oppia käen tavasta olla sellainen kuin on?

Näitä asioita voi listata, vaikka kuinka paljon ja tarkastelukulmia löytyy. Niinpä tämäkin tarina on ollut odottamassa vielä lisää sisältöä. Nyt minulla on jotakin lisää kerrottavaa ja pohdittavaa aiheeseen liittyen. Olen huomannut, että intuitio ohjaa, kun ei aseteta pakotteita ja esteitä.

Mitä äänessämme voi piilläkään?

Ääntä voi hyödyntää niin itsetuntemuksen, sisäisen kasvun, kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin työkaluna kuin henkisenä voimavarana. Itse olen kokenut joskus sitä, että ääntäni on haluttu vaimentaa, kuten tuossa Pohjolan voimaeläimet -kirjassa viitattiin. Nyt en tarkoita laulamista, koska siinä en ole hyvä. Vaan olen kokenut, että minua on elämässäni vähän pienentää. Siitä on välillä muodostunut tuo piiloutumisen tarve, jotta en olisi kenelläkään haitaksi. Vaan olen ajatellut, että voisinko jopa olla näkymätön. Se ei tässä ihmiskehossa ole kuitenkaan mahdollista.

Minulla ei ole tarvetta olla esillä, mutta kaikki tällainen kuten blogin kirjoittaminen tuntuu vain niin hyvältä. Haluan jakaa tarinoitani muille. En siksi, että olisin parempi muita. Vaan haluan olla vain oma itseni ja kokea oman tapani laulaa, kuten käestä sanotaan. En tiedä onko meillä suomalaisessa kulttuurissa sellaisia piirteitä, että kaikkien pitäisi olla massaa.

Pitääkö olla huippu eli täydellinen ennen kuin voit ilmaista itseäsi?

Näitä ajatuksia on vuosien varrella tullut pohdittua. Jotenkin tuntuu, että tuo käen voimallinen ihan esiintulo oli merkki jostakin uudesta. Anna elämän kuljettaa ja olemalla vapaasti oma itsesi. Jopa musiikista sanotaan, että sen perimmäinen tarkoitus avata meitä ja avata meitä korkeimmille tasoille. Olenko ollut sisimmässäni pienettynä vai enkö ole ollut riittävän kypsä tälle kaikelle.

Tänä kesänä olen huomannut erityisesti, kuinka hiljennyn kuuntelemaan ääniä ja erityisesti luonnon ääniä. Se tuntuu erittäin hyvältä. Jotakin ehkä sisälläni on tapahtunut ja sitä meille tapahtuu itse kullekin. Se on eri asia, että annammeko aikaa sille ja olemmeko valmiita kuulemaan myös oman äänemme.

Itselläni erityisesti on ihmetyttänyt aiemmin se, että kuulen ääneni eri tavoin puhuessani kuin kuunnellessani ääntä esim. nauhoituksesta. Se tuntuu hyvin erilaisesta. En tiedä äänitekniikasta hyvinkään mitään, joten en tiedä muuttuuko ääni. Näinhän sitä välillä mietitään, että millaisesta äänemme kuulostaa ulkoisesti. Entäpä jos alamme ajattelemaan enemmän ääntämme sisäisesti. Eikä silleen, että miltä ääni kuulostaa ulkoapäin, vaan mitä tunnemme sisällämme/kehossamme omasta äänestämme.

Miten tuoda itsestänsä näkyväksi itselle?

Tätä voimme miettiä jokainen. Entäpä, jos tuolla käellä oli jokin tarkoitus tulla ja sai tutustumaan omaan ääneen ja miten sen kuulee sisällään. Oma ääni on hyvä apuväline myös omassa kehossa läsnä olemiseen. Se on vahvasti myös kehollinen kokemus. Oma ääntä kuunneltaessa voi huomata, että miltä kehossa tuntuu ja kuinka suhtautuu itseensä lempeydellä. Kun löydämme oman äänemme ja kuuntelemme sitä ja se auttaa toteuttamaan itseämme rohkeammin, jota kutsutaan siksi omasta sydämestä käsin toimimiseksi.

Viime aikoina olen kiinnittänyt oikeastaan huomioita myös siihen, kuinka toisen äänen voi kuulla kauniina. Sen, kuinka avun saadessa toiselta äänestä painasta se lempeys ja ilo, jopa hymyn voi tuntea toisen äänestä, vaikka ei näe toista. Minulle on sanottu viime vuosina, että ääneni on ihana ja sitä on mukava kuunnella. Olen ollut jopa hämmästynyt, kun koskaan aiemmin en ole oikeastaan sellaista kuullut sanottavan. Ehkä se johtuu myös siitä, että ääneni erottuu täällä Etelä-Pohjanmaalla, koska puhun vähän erilaista murretta kuin valtaväestö. Ehkäpä se on rikkaus asua täällä. Rakkaudesta kotiseutuuni ja kiitollisuuteen siitä. Jatkan tutkimusmatkaani eteenpäin.

Toivottavasti tarinani avasi sinulle myös jotakin ajateltavaa. Voihan olla, että me tarvitsemme näitä eläimiä ja lintuja elämäämme muistuttamaan siitä aidosta sisimmästämme ja luontoyhteydestämme. Tämä voi olla tämän hetken yksi voimaeläimen. Niitähän voi olla pysyvämmin ja osan on tarve nousta esille aina tiettyyn aikaan ja hetkeen. Olen aiemmin kertonut useista voimaeläimistä, joista minulla niitä pysyviä edustaa se norsu, josta löytyy täältä blogistani ihan oma tarina. Blogissa käyttäessä hakusanoja etsimillä voit löytää muistakin eläimistä ja linnuista ns. voimaeläintarinoita.

Tällainen tarina syntyi tällä kertaa liittyen omaan ääneen johdettuna käen näkemisistä.

Sydämellä Päpin tarinat

Päpi