
Syksyä kohti mennään. Kesä on ollut kaunis ja paljon kauniita muistoja ja retkiä on tullut toteutettua kesän aikana. Lämpimät hellepäivät ovat kuitenkin verottaneet voimia ja viime viikkoina pitämäni flunssa on jarrutellut tekemisiäni vapaa-ajalla ja on ollut parasta vain suurimmaksi osaksi levätä ja kerätä voimia syksyyn. Flunssa hellittää ja siihen tilaamani ravinnelisät merimagnesium ja triplasinkki ovat tulleet viime päivinä hyväksi avuksi ja auttavat parantumistani.

Edellisessä tarinassani ”mäyrän ja heinäsirkkojen polulla” kerroin siitä, että syksyllä jatkuu YAMK-opintoni ja olen aloittamassa myös opinnäytetyöni tekemistä. Kerroin myös siitä, että Päpin blögille on tulossa uudistusta tai oikeastaan lisää kanavia. Tulen lähiaikoina julkaisemaan Päpin blögille omat Instagram, Facebook ja myöhemmin myös Youtube-kanavat ja toki myös henkilökohtainen Instagram-tilini jää käyttöön.

Pohdinnassani on ollut oikeastaan jo pitkään myös aloittaa tekemään yritysyhteistyötä. Sen aika tuntuu nyt sopivalta. Lähden asteittain rakentamaan polkuani kohti sivutoimista yrittäjyyttä, jota voitaneen kutsua myös hybridiyrittäjyydeksi. Olen rakentanut kesäopinnoissani jo sisältö- ja markkinointikampanjasuunnitelman Päpin blögille. Jokin siinä on vielä hieman ollut hakusessa. Sanoisinko, että siitä on jotakin puuttunut, joka ei ole avautunut minulle.
Mitä se oikein on?
Tänä aamuna se avautui minulle luontoyhteyden myötä. Nimittäin illalla istuin täällä asuntovaunupaikalla ulkokeinussa flunssaisena. Aloin kuulemaan linnun ääntä, johon aloin kiinnittää erityistä huomiota. Ääni voimistui ja tuntui kuin lintu olisi viheltänyt minulle. Ajattelin, että kyllä sillä joku viesti on nyt tarjolla. En siinä oikein saanut kiinni, että mistä oli kyse.
Aamusilla herättyäni minulle tuli tunne, että Päpin blögin yritysyhteistyö vaatii jonkun S-kirjaimella olevan persoonallisen nimen, kuten ovat Sydänkoto-koti ja puutarha, Sananjalka-luontoyhteys, Sinisiipi-hyvä olo, Snorkkeli-kotiseutu ja retkeily. Erityisesti Snorkkeli-tarinoissani on korostunut yritysvinkit esim. ihanista kahviloista.

Nyt tänä aamuna yritysyhteistyö avautui minulle täysin tuon eilisen illalla kuulemani linnun vihellyksen myötä. Heräsi ajatus minulle siitä, että mikä lintu viheltää. No, sehän on satakieli, joka siellä viheltää minulle viestejään. Yritysyhteistyön nimeksi tuli kategoriassa satakieli.
Tämän yritysyhteistyön tarkoituksenani on rakentaa lempiteema-aiheistani Sydämellä Päpin tarinoita, joista teille lukijoille voi olla hyötyä, vinkkejä ja ideoita. Tulen tekemään yhteistyötä ainoastaan valosta ja rakkaudesta käsin ja pidätän oikeuden itselläni millaisiin yhteistyökuvioihin, sitoudun mukaan. Aluksi ne tulevat olemaan markkinointikampanjoita ja brändilähettiläisyyttä.

Minulle voi ottaa kaikki aiheesta kiinnostuneet yritykset yhteyttä ja erityisesti arvostan pienyrittäjyyden näkyvyyden parantamista vaikuttajana. Kaikkiin teemoihini liittyen yhteydenotot ovat tervetulleita. Tulen myös itse aktiivisesti tarjoamaan mahdollisuuttani auttaa yrittäjiä ja lukijoita löytämään toisensa.
Blogitarinani tulevat edelleen noudattelemaan Päpin tarinoille ominaisia piirteitä, en tule muuttamaan tyyliäni mitenkään, jotta teillä lukijoillani säilyy mielenkiinto edelleen tarinoitani kohtaan.
Mitä tulee satakieleen? Sanotaan, että se on elinvoimainen ja monipuolinen. Satakieli ei matki muita, vaan se rakentaa oman tyylinsä tulla näkyväksi ja kuuluvaksi. Satakieli tuo onnea ja runsautta. Näillä ajatuksilla lähden rakentamaan Päpin blögin muutoksia.
Satakieli-terveisin
Päpi