
Viime sunnuntaina kävin Raindrop-hoidossa, josta minulla ei ollut aiempaa kokemusta. Tykkään käydä erilaisissa hoidoissa, koska ne tuntuvat tuovan hyvää oloa. Aromaterapiahoidoista on minulla kokemusta, mutta tällainen raindrop-hoito oli minulle uusi kokemus. Young Living -eteeriset öljyt, joita hoidossa käytettiin olivat minulle kuitenkin tuttuja entuudestaan. Tilasin muutama vuosi sitten itselleni aika ison määrän niitä.
Eteerisiä öljyjä olen käyttänyt tiputtamalla pari tippaa joskus korvien taakse, jalkapohjiin tai käsivarteen. Välillä olen unohtanut niiden käytön, mutta olen niihin aina palannut uudestaan. Minulla on myös sellainen diffuuseri ostettuna, johon laitetaan vettä ja pari tippaa valitsemaa eteeristä öljyä. Sieltä ilmaa pääsee purkautumaan raikasta höyryä. Viime viikolla päätin ottaa diffuuserin käyttöön, kun tein muutamia etätyöpäiviä kotona. Vaikka en pysty käyttämään mitään kemiallisia hajuvesiä ja parfyymia voimakkaiden tuoksujen vuoksi, niin eteeristen öljyn käyttö onnistuu hyvin. Todennetusti en millekään muullekaan ole allerginen, mutta valitettavasti kemialliset aineet eivät vain tunnu sopivan minulle.

Tänä syksynä olen potenut vähän kaikenlaisia oireita, kuten yskää, nuhaa, väsymystä ja ruokahaluttomuutta. Siksi oli aika tehdä asialle jotain. Niinpä huomasin ilmoituksen Facebookissa, että viime sunnuntaina tuli Maiju Pajala tekemään raindrop-hoitoja Seinäjoen piirille. Totesin, että tuonne voin mennä käymään ja kokemaan raindrop-hoidon. Minulla oli mielikuva, että Raamatussa on puhuttu kauan sitten jo öljyjen käytöstä. Se tunne siitä oli, että tuo hoito voisi olla hyväksi minulle.
Sen verran voin jo aluksi sanoa eteerisistä öljyistä, että niiden ostamisessa itselle kannattaa olla tarkkana. Ostaessa kannattaa varmistaa, että öljyt ovat puhtaita ja laadukkaita. Markkinoilla on kaikenlaista kopiota ja kemiallisesti tuotettuja öljyjä, jotka eivät todellakaan ole sama asia.

Raindrop-hoidossa käytetään laadukkaita eteerisiä öljyjä. Raindrop sanaa tulee siitä, että öljyt tiputetaan selkärangalle kuin vesipisarat. Hoidossa levitetään korkealaatuisia eteerisiä öljyjä jalkapohjiin ja hoitotekniikkana käytetään muinaista tiibetiläistä Vitaflex-tekniikkaa. Seuraavaksi levitetään useita erilaisia öljytippoja selkärankaan, jossa käytetään hoitotekniikkana Lakota-intiaanien perinteistä sivelyhoitomuotoa. Hoito tapahtuu hoitopöydällä ja kestää noin tunnin.
Hoidon jälkeen kannattaa juoda useita päiviä vettä runsaammin. Itselläni keho suorastaan vaati viikon juomaan paljon enemmän vettä kuin yleensä on tapana juoda. Jätin hoidon jälkeen öljyn keholleni ja kävin vasta seuraavana iltana suihkussa, jotta öljy sai vaikuttaa kehossani. Hoidon aikana ei tullut mitään kiputiloja. Öljyt eivät yhtään kutittaneet tai aiheuttaneet muitakaan oireita keholleni.

Menin hoitoon hyvin rauhallisesti sunnuntaina, jotta kehoni olisi jo rentoutuneemmassa tilassa kuin työpäivien jälkeen. Nautin mennessä ja lähtiessä syksyisestä piirin kauneudesta ja hengittelin syvään ja rauhallisesti ennen hoitoon menemistä. Käänsin ajatuksiani rentoutumiseen.
Hoidossa koin oloni rentoutuneeksi, ainoastaan hoitopöydällä oleminen vaikutti siihen, että käsien asentoa joudun öljyn vaikutuksen aikana hieman muuttamaan. Olkapääni eivät tykänneet tietystä asennosta, muuten olotila oli hoidossa oikein hyvä.
Piirin alue hoitopaikkana on viihtyisä ja rauhallinen. Siellä sijaitsevat kuvassa olevat kauniit vanhat rakennukset, jotka huokuvat ajan historiaa. Hoitohuone oli kauniisti sisustettu pieni huone, jossa hoito tehtiin. Ilma oli raikasta hengittää huoneessa ja ikkuna oli jätetty hieman raolleen. Hoitaja laittoi keholleni lämmittäviä vilttejä, jotta hoidon tipat pääsivät paremmin vaikuttamaan lämpimässä kehossa.

Hoitaja kertoi, että hoito voi vaikuttaa kehossa yksilöllisesti jopa viikon. Minusta tuntuu, että näin minulla on ollut juuri. Yhtenä iltana minulla oli sellainen vähän itkuinen olotila, ja vanhemmat tulivat mieleeni ihan hyvässä sävyssä. Lapsuusmuistoja sieltä jotakin kumpusi mielestäni. Muuten en sinällään mielen puolella kokenut erityistä.
Kehollisesti tuo viikkoja vaivannut heikkovointisuus, tukkoinen olotila on hävinnyt ja ruokahalut ovat tulleet takaisin. Minulla on ollut kuivaa ja välillä limaista yskää. Sen määrä on alkanut vähenemään oleellisesti.

Raindrop-hoidosta kirjoitetaan, että sillä voi olla seuraavia vaikutuksia, kuten tukea selkärangan toimintaa, helpottaa lihasjännitystä, tukea elimistön puolustusjärjestelmää, ruuansulatusta ja verenkierto- ja immuunijärjestelmän toimintaa, tasapainottaa ja tasoittaa kehon energiakanavia, vähentää stressiä ja ahdistusta, antaa levollisempaa unta ja tukea henkistä hyvinvointia. Kaikki hoidot ovat yksilöllisiä ja me reagoimme niihin eri tavoin ja olotilamme hoitoihin mennessä on hyvin yksilöllistä. Raindrop-hoidon ajatuksena on, että eteeriset öljyt toimivat solutasolla asti puhdistaen soluja ja ohjelmoiden niitä uudestaan ja näin hoitaen kokonaisvaltaisesti.
Hoitaja kertoi hoidon aikana, että viikon aikana voi tuntua jopa epämukavia tuntemuksia. Ne kuuluvat asiaan, että niitä ei kannata säikähtää. Otin viime sunnuntaina kortin hoidon jälkeen korkeavärähteisestä Rebecca Campbellin korttipakasta nimeltään ”Kulje valosi kanssa” ja nousi kortti nimeltään ”Epämukava tuntemus on viesti”. Sieltähän se nousi sama asia, jota hoitaja oli kertonut minulle tunti sitten. Kortin viestinä oli, että epämukavat tunteet kannattaa kokea ja niitä ei kannata lakaista maton alle. Muuten elämä voi järjestää uudestaan tällaisia tuntemuksia ellei niihin ala kiinnittämään huomiotaan. Epämukavuuden tunteet kannattaa päästä ulos, jotta sisäinen valo pääsee loistamaan. Tästä yhteenvetona voisi vetää, että tuo raindrop-hoito oli hyväksi minulle. Sen rentouttava vaikutus auttoi tasapainottamaan kehoni energiakanavia. Siitä seurasi, että aloin paremmin tuntemaan sitä hyvää oloa. Se on yksi blogitarinoideni teemoista.

En malttanut olla ottamatta vielä näin tarinan päätteeksi yhtä korttia, että mitä kortti voisi viestiä minulle nyt tästä hetkestä. Hoidosta on kulunut nyt viikko aikaa. Siellä viestiksi nousi, että on aika asettua uudelle tasolle. Ihailla kätten jälkiä ja nauttia olemassaolosta. Tämä on meille kaikille tosi tärkeä asia. Tässä kortissa kehotetaan pitämään hyvää huolta itsestä ja rakastamaan itseä. Tässä kortissa sanomana, että kannattaa pitää hyvää huolta itsestä mm. luonnossa liikkumalla, varaamalla aikaa vaikka erilaisiin hoitoihin tai lähtemällä vaikka pienelle retkelle. Tämä on täysin totta.

Tänään sunnuntaina, kun tätä tarinaa kirjoitan teille illasta. Olin kolme tuntia ulkona ja nautin syksyn kauneudesta ja sen väreistä Seinäjoen kauniilla Törnävän alueella. Kävin kävelemässä Törnävän kirkon metsässä. Kävin myös paikallisessa Etelä-Pohjanmaan museossa tekemässä pienen kierroksen ja katselin ja kuuntelin Seinäjoen historiaa, millainen kaupunki oli joskus vuosikymmeniä sitten. Sieltä kävelin jokivarsia pitkin ja ihastelin ruskan kauneutta.
Lopuksi menin kiertelemään piirin alueelle, joka huokuu sellaista kauneutta, jota ei oikeastaan sanoilla voi kuvata. Vanhat kauniit rakennukset ja onnistuneesti aikoinaan istutetut lehtipuut olivat kauniissa ruskan väreissä. Suihkulähteen luona istuskelin ja katselin, kuinka tilhet nauttivat puiden antimista.

Välillä kävin istuskelemassa myös vaahteroiden alla. Nyt, kun tätä kirjoitan, niin minulle nousee eteerisen öljyjen tuoksut solumuistista. Muistuttaen omasta kehostani ja olemassaolostani täällä maan päällä. Hengitän syvään ja kiitän kaikesta myös niistä epämukavista tunteista, joita olen saanut kokea kehossani viime viikkoina. Nyt tunnen olotilani voimaantuneeksi ja kiitolliseksi ja tästä hyvä jatkaa syksyä eteenpäin.

Yhden tarinan olen tänne aiemmin kirjoittanut hoidosta ja sitä pääsee lukemaan ”Päpi hyvän olon hoidossa ja hoitokokemukset”
Haluan sanoa sinulle ihana blogitarinoideni lukija, että muistathan sinäkin pitää itsestäsi hyvää huolta. Kauniita syyspäiviä ja pian on tulossa toisiakin blogitarinoita.
Raindrop-hoitoterveisin
Päpi