Sananjalka, Siivet, Sinisiipi, Sydämellä-Päpin tarinat

Iloinen keveys laskeutuu oravan merkeissä voimaeläimenä

Orava näyttää olevan kolmas voimaeläimeni tälle vuodelle. Ensimmäisenä ilmestyi kotka, sitten tuli alpakka ja nyt orava näyttää tulevan kuvioihin. Kaikista edellä olevista olen kirjoittanut blogitarinaa. Nyt on aika kirjoittaa voimaeläimenä orava. Näin unta viime yönä oravista ja päivällä katsoin ulos keittiön ikkunasta näin oravan menevän. Harvoin itse asiassa meillä näkee pihassa liikkuvan oravaa. Se oli siinä, että seuraava voimaeläimeni on orava tässä hetkessä.

Sanotaan, että energiat nykyään vaihtuvat nopsaan ja niin näyttää voimaeläimet vaihtuvan tiheällä tahdilla.

Orava muistuttaa runsausajattelusta ja siitä, että kaikki on jo mitä tarvitset. Kiitollisena voi elää yltäkylläisyydessä ja vauraudessa.

Tuosta vauraudesta en osaa sanoa ainakaan rahallisessa mielessä. Kaikki vauraus ja yltäkylläisyys ei todella tarkoita pelkkää raha-ajattelua, vaikka ei siinä mitään pahaa ole. Rahaa saa olla ja sitä saa käyttää.

Orava on iloinen eläin. Se muistuttaa, että nyt alkaa olla ilon ja keveyden aika.

Nyt voi alkaa nauttia jokaisesta hetkestä. Tällä hetkellä nautin siitä, että opinnäytetyö alkaa olla paketissa. Pian se lähtee kierrokselle ja arvioitavaksi. Opinnoissa enää yhdestä kurssista vielä kehittämistehtävä tehtävänä. Kyllä, tässä todella alkaa olla ilon ja keveyden ajat siltä osin käsillä. Ei se suotta orava ilmestynyt voimaeläimeksi. Kaikella on tarkoitus ja jopa johdatus, kun vain alkaa tulkkaamaan luonnon antamia merkkejä. Kyllä, luonto tietää, että missä mennään.

Pohjolan Voimaeläimet kirjassa kerrotaan, että orava tarkoittaa vaurautta. Alat toimimaan niin, että vaurastut. Tarina kirjassa kertoo, että kun syksyn on kerännyt, kasannut ja ollut ahkera niin tulosta alkaa syntymään. Orava kuvastaa myös nukkumista ylellisesti. Se on totta, että uusi sänky on todella ihana seinäjokelaisen Uness Oy:n sänky tarjoaa ei pelkästään sänkyä, vaan markkinoiden parhaan nukkumiskokemuksen. Siitä on kyse markkinointiviestinnässä, jota olen käsitellyt opinnäytetyössäni. Sehän on juuri vaurautta myös yrityksille.  

Kalevalassa orava mainitaan loitsujen ja taikojen yhteydessä ja oravan ilmestyessä voi toivoa. Voisin ajatella, että tässä pian on sadonkorjuun aika, vaikka vuodenajoissa ei ollakaan syksyssä. Tilanteessani se on nyt pian käsillä, kun opinnot ovat pian paketissa. Nyt alkaa aika, että toivon tämän opintojen tuovan myös sitä vaurautta, kun osaaminen on vahvistunut ja voimistunut.

Nyt on aika myös alkaa nauttimaan kevään auringosta ja siitä valon yltäkylläisyydestä ja suunnata katsetta luontoon, joka on jäänyt vähäisemmälle.

On aika lähteä hyppelehtimään luontoon aina paikasta toiseen, kuten orava hyppii iloisena oksalta toiselle ja välillä menee, vaikka keväthangella viheltäen.

Oravalle merkitsee myös paljon kotipesä. Itse rakastan kotia ja siitä on tarkoitus tehdä ihan oma tarinansa vielä, että mitä koti merkitsee ja mitä kaikkea ihanaa pieni kotimme kätkee sisälleen. Syksy meni opintojen, työn, sairastelun lisäksi kotia järjestellen aina jouluun saakka.

Nyt koti näyttää kodilta ja täällä on sellainen kodin hyvä henki yllä.

Tämä kodin työhuone, jossa tätä tarinaa kirjoittelen, tuntuu todella yltäkylläisyydeltä. Olen saanut sitten lapsuusvuosien jälkeen oman pienen työhuoneen kotiin, joka on pieni, mutta sitäkin rakkaampi. Nyt viime kuukausina, kun olen saanut tehdä etätöitä kotoa käsin, niin olen saanut samalla hengittää tätä kotipesän ilmaa. Kyllä, täytyy sanoa, että oravan ilmestyminen on siunaus tälle kaikelle ja tuo esille sen suuren kiitollisuuden, jota voin kokea saadessani tehdä töitä etänä.  

Tällainen tarina syntyi voimaeläimenä oravasta. Katsotaan, että mikä mahtaa olla seuraava tarina. Ehkäpä opintojen päättymisen myötä alan enemmän kirjoittelemaan tarinoita, kun niihin aina nousee sopivia aiheita. Ne nousevat aina intuitiivisesti, enkä ala niitä väkisellä vääntämään ja kirjoittamaan.

Juhani Aho kirjoittaa Lastuja-teoksessa:

”Mutta suurimman huvin tuottaa sille orava, joka laskeutuu alas varvulta ja juosta vikittää männynkerkkä suussa, ponnahtelee ylös puihin ja istahtaa kannon päähän käpyä nakertamaan.”

Voimaeläinterveisin

Päpi

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *