Snorkkeli, Sydämellä-Päpin tarinat, Sydänkoto

Ihastuttavilla Nolia-puutarhamessuilla Ruotsin Uumajassa

Olimme muutamia vuosia sitten käyneet ensimmäistä kertaa Uumajassa Nolia-puutarhamessuilla, mutta silloin vielä Wasalinen vanhemmalla laivalla. Lauantaina 22.4. oli aika matkata Seinäjoelta Vaasaan autolla ja lähteä käymään Uumajassa Nolia-puutarhamessuilla.

Matka taittui mukavasti uudehkolla Aurora Botnia -laivalla. Pidin todella sen kodikkuudesta ja kauniista sisustuksesta. Laivassa myytiin oikein herkullista ruokaa ja iltapalana caesar-salaatti maistui todella hyvältä ja siinä oli käytetty runsaasti maukkaita raaka-aineita. Voisin sanoa, että oikein viihtyisä laiva matkata Ruotsiin. Laiva matka sujui nopeasti vain vajaa neljä tuntia, niin olimme Ruotsin puolella.

Laivasatamasta on noin reilu kilometriä Uumajan keskustaan ja matkan varrella sijaitsee myös Ikea ja siellä on erilaisia erikoiskauppoja. Ajoimme suoraan Uumajan keskustaan ja siellä keskustassa sijaitsi Nolia-puutarhamessut.

Yllätyimme todella, että kuinka valtavasti väkeä oli lähtenyt messuille. Edellisellä kerralla messuilla oli vähemmän väkeä, vaikka oli myös lauantai. Väkeä oli tällä kertaa niin paljon, että se hieman kyllä oli haittaava tekijä tutustua hyvin tarkasti kohteisiin.

Liikkuminen oli hieman vaivanloista ja happi alkoi loppumaan, kun oli liikuttu noin kolme tuntia. Messuilla olisi ollut laiva-aikataulujen puitteissa aikaa liikkua enemmän, mutta oli päästävä haukkamaan happea ulos.

Kuitenkin messut olivat todella kauniit ja tunnelmalliset mielestäni. Näen, että Ruotsissa on puutarhamessut hieman erilaisia kuin Suomessa. Niissä hehkuu sellainen kaunis ja käsin kosketeltava herkkä tunnelma.

Paljon on tarjolla myös kaunista puutarhaan liittyvää sisustusta ja ei mitään niin hyvin isoja juttuja, vaan paljon pieniä yksityiskohtia, kuten ruosteaiheiset puutarhakoristeet. Ne ovat puutarhamessut täysin ei sellaista niin rakentamiseen liittyvää.

Olisi joskus kiva päästä tutustumaan Ruotsin alueen puutarhoihin, että näkyy se tuollainen tunnelma myös puutarhoissa. Kodit ainakin näyttävät Ruotsissa paljon sisustetuilta ja ilmeisesti ruotsalaiset tykkäävät sisustamisesta ja kaikesta kauniista. Ruotsissa liikkuessani olen pannut merkille, että asuntokanta näyttää hieman vanhemmalta. Ruotsissa asutaan ehkä pidempää vanhemmissa asunnoissa ja niissä pidetään yllä sisustusta ja myös puutarhan sisustamista.

Kaikki kasvit, joita oli myynnissä kuten omaviljelyyn ja pieneen jopa parvekepuutarhaan oli myytävänä todella hyvännäköisiä yrttejä ja hyvin monenlaisia lajikkeita. Myös perennoita oli paljon myynnissä ja ne oli hyödynnetty hyvin jo jopa kukkiviksi. Myös kukkasipuleita myytiin hyvin kauniisti esille laitettuna ja siellä oli paljon erikoisuuksia. Jotenkin tuli tunnelma, että Ruotsissa ei ole niin pelkistettyä ja massaistutuksia niin paljon kuin Suomessa.

Messuilla oli myös hyvin viehättäviä tulipesiä ja kylpyamme, joissa näkyi myös se ruoste. Firman nimenä luki Hikki.

Minä haaveilen ostaa kotipuutarhaan sellaisen vanhan ammeen, johon lämmitän vettä kesäisin ja laitan kukkasia, kuten kehäkukkia ja yrttejä ja menen nauttimaan kylvyistä.

Messuilla oli ihastuttava parveke-esittely eri vaihtoehdoin. Kymmenen toistaan ihastuttavampia ideoita laitettuna. Niistä kävi hyvin esille ruotsalainen sisustaminen ja tyyli. Tässäpä ne tulevat ottaminani kuvina.

Kuva 1. Midsommardröm – Lilla Lager

Kuva 2. 22 juni – Kajsa Form

Kuva 3. Höjden av midsommar – Ulrika Nilsson & Anna Hansen

Kuva 4. Ängsfällans midsommar – Ängsfälla

Kuva 5. Midsommarbad – Malin i Ratan

Kuva 6. Lugnet – Bauhaus

Kuva 7. Storspven – Tove Steding

Kuva 8. Norrlandsljus – Jeanette Sandman & Lena Norgen

Kuva 9. Zensommar – Cirkular Revolt

Kuva 10. Mat & Prat – Formskaparna

Kyllä, minulle tulee Suomesta mieleen juuri Vaasasta Strömsö. Siinä on sitä samaa tyyliä kuin Ruotsissa. Olen kirjoittanut tänne aiemmin blogitarinan ihastuttavasta Strömsöstä.

Yle Areenasta löytyy myös ruotsalainen puutarhakausiohjelma, johon laitan linkin tähän. Katson tässä samalla niitä jaksoja, kun kirjoittelen ja unelmoin kaikkea kivaa.

Tulen jatkossa kirjoittamaan puutarha-aiheisia pieniä blogitarinoita, koska pidän puutarhaharrastuksesta. Voisin tehdä viimeistään kesän aikana puutarhaharrastuksestani tarinan ja minulla on paljon kuvia vuosien varrelta.

Mukavaa kevättä, vaikka hieman sateista ja vähän koleaa säätä vielä lupaa. Itse rakastan todella paljon kevättä huhtikuun lopusta aina juhannukseen. En oikein siedä hyviä lämpimiä säitä ja siksi se vie voimia kauniista keskikesän imusta pois. Nautitaan keväästä kaikessa sen muodossaan.

Mukavaa alkavaa puutarhakautta kaikille, jotka viettävät aikaa sen parissa. Myös niille, jotka nauttivat katsella, vaikka puistoissa kevään etenemistä tai piipahtaa lähimetsään katsomaan, milloin ne vuokot, metsätähdet, ketunleivät ja metsäorvokit alkavat kukkimaan. Kyllähän jo kevään ensimmäiset leskenlehdet herättävät sen kevään valon ja ilon sydämiimme.

Minä olin todella iloinen, kun kotipuutarhaan nousi pieniä sipulikukkia ja saapuivat perhosista jo nokkosperhoset ja neitoperhoset pihan eteen istuttamiin sipulikukkiin. Pitihän se istuttaa jo muutama orvokki. Ne kestävät hieman pakkasta.

Hieman vähän vielä Uumajassa oli ulkona talviset tunnelmat, mutta messuilla hehkui kaunis puutarhatunnelma. Kun ajelimme takaisin satamaan, niin lunta alkoi satamaan. Muutenkin Uumajassa oli paikoin vielä lunta. Merenlahti oli jäässä ja väkeä oli heti lauantaiaamuna pilkillä. Aurinko paistoi välillä kauniisti ja antoi merkkiä, että kyllä se kevät etenee vaikka välillä voi tuntua, että koska on kesä. Ihastuttavaa on kokea kuitenkin kaikki vuodenaikamme.

Laitan tähän loppuun ihastuttavan seinäjokelaisen Anne Kevätjoen kirjoittaman runon huhtikuulle 2023.

”Raikkaiden, kuohuvien vesien äärellä
annan sisältäni puhdistua kaiken, kaiken.
Miten uudistuminen voikin näin olla vain
maisemanvaihdoksen päässä?
Sisääni virratan keväisen kosken,
annan sen myllätä tiensä
kaikkialle minuun.
Juuri nyt herään henkiin
väkevämmin kuin ikinä.”

Puutarhamessuterveisin

Päpi

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *