Siivet – uusi blogiteemaani

Uusi blogiteemani syntyi uudenvuodenpäivänä 1.1.2023 nimeltään siivet. Elin tuona päivänä vapautta ja tunsin voimakkaasti flow-tunnelmaa. Kuuntelen paljon musiikkia, joka tekee minulle hyvää ja antaa elämän virrata sisälläni vapaasti. Tunsin välillä surun ja ilon tunteita. Tunsin kosketusta maailmankaikkeudesta. Tunsin myös, että ympärilläni oli edesmenneiden rakkaideni energioita. He ovat läsnä elämässäni syvällä rakkaudella, joka ei lakkaa maallisen …

Tunnelmallisia jouluisia paikkoja, osta työtä Suomeen -päivä ja ajatuksia joulusta

Joulunodotus tuo muistoja mieleen. Isäni kanssa kuusenhakuretket lumisesta metsästä on ehkä päällimmäinen muisto lapsuuden jouluista. Minusta joulua lapsuudessani ei ollut ilman erittäin tiheää ja tuuhea aitoa joulukuusta, johon oli mukava ripustaa jouluvalot, kauniita joulunauhoja ja joulupalloja. Isällä oli tapana, että joulukuusi sai tulla aikaisin aattoaamuna, mutta se laitettiin pienessä kodissa aina pois tapaninpäivänä. Joulu sai …

Ihana Luonto saa sydämeni sykkimään – luo ihanat muistot perhostytön elämästä maaseudulla – rakkaudesta luomukosmetiikkaan

Kaupallinen yhteistyö Ihana Luonnon kanssa aloitettu Hengittelen syvään ja tunnen kehossani, kuinka nautin lapsuudessani luonnon helmassa olemisesta ja liikkumisesta. Muistan, kuinka välillä jalkojani pisteli nokkoset, kun vaeltelin menemään perhoshaavin kanssa pitkin peltoja. Tämä tunne on voimistunut viime aikoina minussa. Päpin blögin blogitarinoiden myötä olen saanut kirjoittaa tarinoita luontoyhteydestäni ja hyvästä olosta eri tavoin. Viime aikoina …

Rakkaudesta purojen solinaan ja kauniisiin koruihin

Kaupallinen yhteistyö Hopea-Puro Oy:n kanssa Luontoyhteys merkitsee minulle paljon, kuten useista tarinoistani se on aistittavissa. Lapsuuden yksi parhaimmista muistoista on ollut solisevat purot. Muistan hetkiä lapsuudesta, kuinka onnellisena kevään edetessä tepastelin mennä puroille. Tykkäsin kosketella puroissa olevaa vaahtoa ja tehdä niistä sydämiä ja kukkasia. Oikeastaan tämä asia on säilynyt läpi elämäni, että rakastan mennä puroille. …

Raindrop-hoidossa ihastuttavassa Seinäjoen Piirin alueella

Viime sunnuntaina kävin Raindrop-hoidossa, josta minulla ei ollut aiempaa kokemusta. Tykkään käydä erilaisissa hoidoissa, koska ne tuntuvat tuovan hyvää oloa. Aromaterapiahoidoista on minulla kokemusta, mutta tällainen raindrop-hoito oli minulle uusi kokemus. Young Living -eteeriset öljyt, joita hoidossa käytettiin olivat minulle kuitenkin tuttuja entuudestaan. Tilasin muutama vuosi sitten itselleni aika ison määrän niitä. Eteerisiä öljyjä olen …

Luontoyhteys kotiseutuuni 7 vuotta – tarinani alkoi Seinäjoella Hallilanvuorella sydänkiven ohjaamana

Tällä kertaa tarinani johdattelee Seinäjoen Hallilanvuorella maassa olevan sydänkiven luokse, jolla on ollut elämälleni suuri merkitys. Luontoäidin johdatuksella olen huomannut, että elämääni on tullut sellaista turvaa ja rakkautta. Jota oikeastaan ei oikein aina osaa sanoiksi pukea täysin. Se on antanut minulle paljon eväitä elämääni ja tuntuu, että sen johdatus ja merkitys on vain viimeisten vuosien …

Luontoyhteys avasi uuden Päpin blögin kategorian nimellä ”Satakieli”

Syksyä kohti mennään. Kesä on ollut kaunis ja paljon kauniita muistoja ja retkiä on tullut toteutettua kesän aikana. Lämpimät hellepäivät ovat kuitenkin verottaneet voimia ja viime viikkoina pitämäni flunssa on jarrutellut tekemisiäni vapaa-ajalla ja on ollut parasta vain suurimmaksi osaksi levätä ja kerätä voimia syksyyn. Flunssa hellittää ja siihen tilaamani ravinnelisät merimagnesium ja triplasinkki ovat …

Mäyrän ja heinäsirkkojen polulla

Ahvenanmaan retkellä oikeastaan matkalla Turun ja Turusta pois nähtiin tien varrella pari mäyrää jääneenä auton alle. Ajattelin, että täytyypä tutustua mäyrään viestintuojina paremmin. Sanotaan, että mäyriä näkee yleensä vain juuri tielle auton alle jääneenä. Mitä mäyrä voisi merkitä ns. luonnonviesteinä? Lähden tutustumaan aiheeseen tutun aiemmin käyttämäni Pohjolan voimaeläimet -kirjan myötä ja annan samalla intuitioni ohjata …

Paljon nähtävää ja koettavaa ihanalla Ahvenanmaalla

Tämän kesän pääretkikohde oli ihastuttava Ahvenanmaa. Lapsesta asti olin haaveillut käydä Ahvenanmaalla, mutta niin vain vuodet on vierineet ja se oli vielä kokematta ja näkemättä. Eikös se ole sanonta, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Elämmehän tässä hetkessä ja se tärkein hetki on aina tämä hetki. Tänään tärkein hetki on, kun kirjoitan blogitarinaani ihastuttavasta Ahvenanmaasta. …

Ideoita, vinkkejä ja ajatuksia Naantalin asuntomessuilta

Messut on kivoja paikkoja käydä katselemassa ja aistimissa uusia ideoita, vinkkejä ja ehkäpä kokea elämyksiä. Kolmilla asuntomessuilla on tullut kuitenkin vain käytyä elämäni aikana. Ensimmäiset asuntomessut oli Kajaanissa vuosia vuosia sitten, joissa tuli poikettua. Sen jälkeen seuraavat asuntomessut, joissa minulla oli ihan ns. kausikortti täällä Seinäjoella. Olin muuttanut hiljattain tänne ja oli käynyt paljon lenkkeilemässä …