Luonto- ja erämessuilla Soinissa – esi-isän jalanjäljillä

On ollut pidemmän aikaan suunnitelmissa, että käyn jossakin vaiheessa Soinissa. Soinissa on nimittäin tosi paljon retkeilyreittejä. Soini kuuluu Etelä-Pohjanmaahan. Tarkemmin sanottuna Soini on osa Järviseutua tai Järvi-Pohjanmaata. Soinin lisäksi niitä ovat Alajärvi, Vimpeli, Evijärvi ja Lappajärvi. Etelä-Pohjanmaalle muutettua olen tutustunut niin Alajärven, Vimpelin kuin Lappajärven seutuihin. Olihan asuntovaunu viisi kesää juuri Järviseudulla. Soini on jäänyt …

Pikku Panda Ähtärin eläinpuisto

Rakkaudesta eläimiin, eläinpuistoihin ja retkellä kotiseutuni Ähtärin Eläinpuistossa

Lapsesta saakka on pitänyt eläimistä samalla tavoin kuin luonnosta. Lapsuudessani oli kotona eläimiä mm. lehmä, pässi, kanoja, kissa ja koira. Nuoruusikään tultaessa oli minulla yhtenä kesänä elätti Juke-lammas sekä kissa. Kotoa muutettua myös tuli laitettua aika pian kissa, jonka nimi oli Pörri. Poika halusi kouluun mentyä koiran. Niin hommattiin koira. Tessu-koira eli perheessämme 11-vuotta. Aiemmin …