Matkalla pulppuavalle ilolähteelle 11.6.2023 kauniissa Ikaalisessa Runotalon voimarunopäivässä

Tarina kertoo paikasta, jossa kävin tänä kesänä Seitsemisen kansallispuiston retken yhteydessä. Teen vielä erillistarinat kesän retkistä ja uusia retkiä on vielä tulossa tänä kesänä. Tämä tarina on oma tarinansa. Olin jo pari vuotta sitten huomannut, että Ikaalisen puolella Runotalo järjestää mielenkiintoisen tapahtuman nimeltään voimapuutarhapäivä. Mietin, että miksi tämä minua kiehtoi erityisesti. Katselin kuvia paikasta, että …

viestejä pöllöiltä

Viestejä pöllöiltä

Olen kirjoittanut aiemmin jo joistakin voimaeläimistäni. Kirjoittanut norsun tarinasta, muurahaisista, perhosista, sudenkorennosta ja sivunnut myös varista. Kirjoittanut siitä, että koen tiettyjä voimaeläimiä kulkevan matkassani. Tiettyjä voimaeläimiä, jotka liittyvät esim. arvoihin tai johonkin osa-alueisiini enemmän. Toimivat myös niin sanottuina opastajina elämässä. On myös niitä voimaeläimiä, jotka tulevat jollakin tietylle hetkelle mukaan ja ymmärrän niiden symboliikkaa ja …