Matkalla pulppuavalle ilolähteelle 11.6.2023 kauniissa Ikaalisessa Runotalon voimarunopäivässä

Tarina kertoo paikasta, jossa kävin tänä kesänä Seitsemisen kansallispuiston retken yhteydessä. Teen vielä erillistarinat kesän retkistä ja uusia retkiä on vielä tulossa tänä kesänä. Tämä tarina on oma tarinansa. Olin jo pari vuotta sitten huomannut, että Ikaalisen puolella Runotalo järjestää mielenkiintoisen tapahtuman nimeltään voimapuutarhapäivä. Mietin, että miksi tämä minua kiehtoi erityisesti. Katselin kuvia paikasta, että …

Tunnelmallisia jouluisia paikkoja, osta työtä Suomeen -päivä ja ajatuksia joulusta

Joulunodotus tuo muistoja mieleen. Isäni kanssa kuusenhakuretket lumisesta metsästä on ehkä päällimmäinen muisto lapsuuden jouluista. Minusta joulua lapsuudessani ei ollut ilman erittäin tiheää ja tuuhea aitoa joulukuusta, johon oli mukava ripustaa jouluvalot, kauniita joulunauhoja ja joulupalloja. Isällä oli tapana, että joulukuusi sai tulla aikaisin aattoaamuna, mutta se laitettiin pienessä kodissa aina pois tapaninpäivänä. Joulu sai …