Lähimatkailua – Jalasjärven tehdasmyymäläkierros ja Karvialla Anne Mattilan ihastuttava taidekahvila

Minulla heräsi jo vuonna 2016 ajatus muutettuani Etelä-Pohjanamaalle, että teen sellaisen Jalasjärven tehdasmyymäläkierroksen. Haaveenani on ollut myös käydä Karvialla Anne Mattilan taidekahvilassa. Olen useita kertoja ollut Savon asuessani Anne Mattilan keikoilla. Anne on ollut esiintymässä myös täällä Seinäjoella Törnävän kirkossa. Niinpä ajattelin, että nyt sen tänä kesänä tuo retki täytyy toteutua todeksi. Olen jo monta …

Päpin luontoyhteys ja lempiluontokohteeni Seinäjoella

Ajattelin kirjoittaa seuraavaksi luontoyhteydestäni. Kerroinkin rummun tarinassani jotakin siitä. Olen sivunnut aihetta muissakin tarinoissani. Ajattelin, että on kiva kirjoittaa ihan oma tarina vielä luontoyhteydestäni ja siitä, että mitä siitä ajattelen yleensäkin. Oikeastaan tämä aihe nousi esille myös siinä mielessä, että käytän välillä aina tällaisia korttipakkoja, kun pohdin asioita ja kysyn vähän vinkkejä niiltä. Olen huomannut, …

Isokyrön vanha kirkko

Isookyröön – Päpin hyvän olon retkipäivä 4.2.2021

Olen tykännyt aina tehdä retkiä ympäristöön ja ympäristökuntiin. Tehnyt sellaisia hyvän olon retkipäiviä. Muutettuani v. 2016 alusta Etelä-Pohjanmaalle oikeastaan tutustuin ympäristööni näiden hyvän olon retkipäivieni kautta. Tätä ennen olin jo v. 2012 alkaen tutustunut Lapualle, jonne poikani muutti asumaan. Toki myös retkeilyä ja reissailua on tullut tehtyä läpi elämän ympäri Suomea. Teemoitetut tarinani Kun tätä …