Tunnelmallisia jouluisia paikkoja, osta työtä Suomeen -päivä ja ajatuksia joulusta

Joulunodotus tuo muistoja mieleen. Isäni kanssa kuusenhakuretket lumisesta metsästä on ehkä päällimmäinen muisto lapsuuden jouluista. Minusta joulua lapsuudessani ei ollut ilman erittäin tiheää ja tuuhea aitoa joulukuusta, johon oli mukava ripustaa jouluvalot, kauniita joulunauhoja ja joulupalloja. Isällä oli tapana, että joulukuusi sai tulla aikaisin aattoaamuna, mutta se laitettiin pienessä kodissa aina pois tapaninpäivänä. Joulu sai …

Uusia elämyksiä kokemassa meren äärellä Vaasan Strömsössä – Strömsö 20-vuotta

Suuri haaveeni ja unelmani toteutui vihdoinkin ja viimeinkin pääsin lähtemään kauniina kesäisenä lauantaina 11.6.2022 Strömsölle. Puutarhaharrastajana ja elämän ihastuttavasta sydämellisestä Lifestyle-elämäntavasta pitävänä, pääsin nousemaan Seinäjoelta junaan ja matkaamaan naapurikaupunkiin Vaasaan. Toiveeni oli kokea elämyksiä ja nähdä Strömsö-miljöö ja sen ihmiset aidosti livenä. Matka sujui nopsaan Etelä-Pohjanmaalta Pohjanmaalle junalla ja pian huomasin käveleväni Vaasan kauppatorilla. Siellä …

Värikästä retkeilyä aavekaupungissa Vaasassa

Ajattelinpa tällä kertaa kirjoittaa naapurimaakunnan pääkaupungista Vaasasta. Heti aluksi on myönnettävä, että Vaasa on ollut aavistuksen tutumpi paikka minulle kuin Seinäjoki ennen vuotta 2012. Siihen asti, kun poikani muutti Etelä-Pohjanmaalle. Vaasassa on nimittäin tullut heitettyä jopa yksi retki nuoruudessani. Korostaisin, että ”retki”, joka on jäänyt mieleeni hyvin. Kansainvälinen meri- ja yliopistokaupunki Vaasahan on tietty Pohjanmaata …